Translate

torstai 12. joulukuuta 2013

KIELEN JA IMUSOLMUKKEIDEN SYÖPÄLEIKKAUS

Tänään on ihan hirveä päivä.

Herätys oli aamulla kello 5.00. Äiti hakemaan kyytiin 6 jälkeen, ja auto kohti Kotkaa ja sairaalaa.
Ajokeli oli märkä ja tosi pimeä. Matka Kotkaan kesti aika pitkään, kun edessä ajava kuski ajeli välillä 50 km/h isolla tiellä.

Sairaalalla piti olla kello 8. Maksullinen parkkipaikka löytyi onneksi läheltä.
Leikko yksikköön ehdittiin ihan ajoissa. Äiti pääsi samantien vaihtamaan vaatteet, sai tukisukat jalkaan ja napa piikin. Odotusaula oli täynnä leikkaukseen meneviä.

Aika ripeää tahtia ihmisiä lähti operaatioihin. Sitten alkoi odotus. Ei tapahtunut yhtään mitään. Kahdeksaksi tarvi tulla paikalle, ja lääkäri tuli käymään vähän ennen kymmentä! Sokerit olivat sen verran korkealla äidillä, ettei onneksi ollut pelkoa että, arvot laskee liian alas.

Lääkäri kertoi mitä tehdään. Kieli leikattiin ensin, hammaslääkäri leikkaa kaksi hammasta sen jälkeen. Seuraavaksi vuorossa imusolmukkeiden leikkaus, joka kestää.

Kuukauden verran parannellaan leikkauksen jälkeen, ja sitten on vuorossa sähehoito. Hoitoa annetaan kieleen ja kaulan alueelle.

Lääkäri sanoi että, leikkaus voi olla lähellä loppua 17.00 aikaan. Leikkaushoitaja tuli hakemaan saliin 10.30. Äidin vointia voi kysellä 20.00 osastolta.

Ihan hirveä odottaa!

Toivottavasti kaikki on hyvin.
Saa nähdä miten paljon vaikuttaa kielen leikkaus puheeseen, ja nielemiseen.

Kauhulla odotetaan hoitoja. Letkuruokinta tiedossa.

Isän hoitoa tällä välin.

Äiti tuotiin heräämöön 17.20 ja osastolle 21.00 jälkeen. Oli saanut lisähappea osastolla.
Soitin aamulla osastolle, ja kuulin että leikkaus oli onnistunut. Äiti oli itse kävellyt lääkärin huoneeseen. Ei kuulema koskenut mihinkään. Puhe kuulosti sekavalta, ei meinannut millään saada selvää.

Leuan alta oli aukaistu pitkältä alueelta kaulaa, että imusolmukkeet saatiin poistettua. Kaula on pitkään turvoksissa leikkauksen jälkeen.

Soittelin äidin kännykkään illalla, ( oli saanut oman kännykän käyttöön ). Puhe oli paljon selvempää. Syöminen on  hankalampaa, kun kielen alle menee ruokaa. Puheterapeutti oli käynyt neuvomassa, miten harjoitella puhumista. Kotiin pitäisi päästä viikon lopun jälkeen, jos ei mitään tule.

Isä on oikein "änkyrä". Kai sen verran tajuaa, ettei äiti ole passaamassa. Saa nähdä mitä käy kun hoidot alkavat äidillä, tarviiko hommata "lomapaikka" jostakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti