Luonto, valokuvaus, suunnistus, taiteen tekeminen, linnut, ötökät, puutarha, kalastus, ruoka-allegisen ruokaohjeita.
Translate
tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 30. joulukuuta 2013
HARMAAHAIKARA
Meidän lähellä olevalla joella, on joka kesä pesinyt harmaahaikarat. Kesäisin niitä ei hirveästi näy, mutta syksyn lähetessä haikarat ilmestyvät näkyville.
Muutamia vuosia sitten, olin lenkillä lähellä meidän kotia, kun pään ylitse lensi kolme isoa lintua matalalla. En voinut ensin tajuta mitä ihmettä ne oli, ennen kuin hoksasin kaulan asennot ja pitkät jalat.
Tässä poukaman toiselta puolelta otettuja kuvia. Lintu näkyy pienenä, mutta ei se mitään. Klikkaa kuvaa. Kuva aukeaa isommaksi.
Muutamia vuosia sitten, olin lenkillä lähellä meidän kotia, kun pään ylitse lensi kolme isoa lintua matalalla. En voinut ensin tajuta mitä ihmettä ne oli, ennen kuin hoksasin kaulan asennot ja pitkät jalat.
Tässä poukaman toiselta puolelta otettuja kuvia. Lintu näkyy pienenä, mutta ei se mitään. Klikkaa kuvaa. Kuva aukeaa isommaksi.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
FINNI ONGELMIA
Meidän nuorukaisella, on ollut muutaman vuoden aikamoisia finni ongelmia. Kosmetologilla käy kaksi kertaa vuodessa, ihon puhdistuksessa.
Mutta kun ne sormet, rassaavat pienintäkin näppyä naamassa, syntyy pienistä näpyistä isoja punaisia patteja. Millään ei uskota, kun sanotaan arvista iholla. Pahin alue on tällä kertaa ollut otsa.
Apteekista haettiin hyvä finni aine, joka näyttää tehoavan finneihin.
Klikkaa kuvasta, avautuu isommaksi.
PS. Ei ole maksettu mainos.
lauantai 28. joulukuuta 2013
KAURA SUKLAAJÄÄTELÖ JA KAURA JUGURTTI
Vuosikausia sain vierestä katsella, kun meidän miehet söivät jäätelöä. Kyllä keljutti! Maito- ja soija-allergisena ei ollut tarjolla minulle jäätelöä. Mehujäätelöissä oli kaikissa käytetty jotakin, ei minulle sopivaa ainetta. On se kumma, jos lukee vadelma mehujäätelö, sekaan on tungettu jotain aivan muuta kuin vadelmaa.
Jonkun kerran, tuli itse tehtyä omasta vadelmamehusta jäädykettä.
Muutamia vuosia sitten, ilmestyi tänne kauppoihin kaura vanilija jäätelö. Ihan hirveän makuinen. Vähän myöhemmin mansikkajäätelö, joka oli vielä pahemman makuinen. Sitten tuli riisijäätelöä tarjolle, joka jättää suuhun pahan maun.
Kerran kaupassa sattui silmiin toffee kaurajäätelö, aivan ihanan makuinen. Sitä tuli ostettua jonkun verran. Olin hyvilläni, kun minäkin pääsin herkuttelemaan. Sitten se jäätelö hävisi! Olisiko aiheuttanut oireita, vai eikö liikkunut pakastealtaista.
Nyt olen ostanut, suklaanmakuista kaurajäätelöä. On tosi hyvää! Rasiat saisi olla vain vähän isompia, ettei tarvisi jatkuvasti olla ostamassa lisää.
Joka paikasta ei ikävä kyllä saa suklaan makuista jäätelöä. Vanilija ja mansikka löytyy kyllä, Ylläkseltäkin asti. Olen saanut pyytämällä, tänne kahteen lähikauppaan, tilaamaan suklaa kaurajäätelöä.
Klikkaa kuvasta, avautuu isommaksi.
Yllätys oli suuri, kun toisessa kaupassa näin, litran purkin, saman tekijän jugurtin tapaan käytettävän kaurajugurtin! Hirveän hyvää, kun sekaan laittaa vielä hilloa. En edes muista, koska olisin syönyt jugurttia!
Yosan tuotteissa, on yksi joka käy minulle, mutta on ihan erilainen kuin tämä.
PS. Ei ole maksettu mainos.
www.minamatti.blogspot.fi
www.saminluontokuvia.blogspot.fi
www.tyhjansoutaja.blogspot.fi
perjantai 27. joulukuuta 2013
LAMMASLIHAPULLAT KOOKOSKASTIKKEESSA
Lihapulliin:
lammasjauhelihaa ( pakaste)
1 kananmuna
korppujauhoja
sipuli
suolaa
pippuria
Kastikkeeseen:
kookosmaitoa
paprikajauhoa
Tee suletetusta jauhelihasta, normaalisti lihapullataikina. Pyörittele peltille lihapullia, ja paista uunissa 200C astetta, n. 15 min. Nostele lammaslihapullat, paistinpannulle levyllä, lisää kookosmaitoa sen verran että lihapullat peittyy. Hauduta niin kauan, että kookosmaito on paksuuntunut. Mausta ja maista.
torstai 26. joulukuuta 2013
VALKEALAN LAAVU
Valkealan urheilukentän maastossa, on laavu. Kentältä on lyhyt matka mennä istuskelemaan laavulle.
Arkipäivisin, näkee paljon pieniä lapsia retkeilemässä laavun ympäristössä.
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
BROILERIA JA NUUDELEITA
1 grillattu bgoileri
1 sipuli
1 punainen ja keltainen paprika
1 prk minimaisseja
150g herkkusieniä
2 rkl öljyä
2 dl vettä
2 rkl etikkaa
2 tl maissijauhoja
1 kanaliemikuutio
suolaa ja pippuria
Irroita broilerin liha luista, ja leikkaa liha paloiksi. Pese ja suikaloi paprikat. Viipaloi sipuli, herkkusieni ja minimaissi.
Kuumenna öljy wokkipannussa. Laita sipulit, paprikat ja herkkusienet pannulle. Kääntele välillä. Paista n. 3 min. Lisää broileri ja minimaissit. Paista vielä muutama minuutti.
Lisää neste ja liemikuutio. Sekoita maissijauhot tilkkaan vettä, ja lisää joukkoon, koko ajan hämmentäen. Kiehauta ja mausta.
Olen käyttänyt vähän enemmin nestettä ja maissijauhoja, että piisaa meille kolmelle. Etikkaa myös vähän enemmin.
tiistai 24. joulukuuta 2013
HYVÄÄ JOULUA!
ET-lehdessä oli mainioita ohjeita stressittömään jouluun, joita voisi itsekkin soveltaa:
Kinkku kärventyi, sinappi oli vanhaa, piparit loppuivat kesken, kuusi kaatui, joulupukin parta irtosi.
Joulu ilman iloisia yllätyksiä ei ole mitään!
Laita pellille kardemummaa uuniin. Kastele villasukka tolulla ja heitä se sohvan taakse. Joulutunnelma on valmis: Tuoksuu pullalta ja koti puhtaalta.
Joulu on aikaa iloista, ei silloin tehdä työtä. Ei piitata me kiloista, vaan syödään pitkin yötä.
Näillä ohjeilla, HYVÄÄ JOULUA!
maanantai 23. joulukuuta 2013
KARITSAN KYLJYKSIÄ
Karitsan kyljykset on ensin sivelty valkosipulilla. Lisätty suola ja vähän pippuria. Paistettu mieleiseksi.
Mielettömän hyvää!
Aikaisemmin ei tykätty lampaasta, kun maistui niin omituiselle. Onkohan liha muuttunut, en tiedä mutta nykyisin on tullut jonkun verran ostettua lammasta. Tykätään kaikki lihan mausta.
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
KALAKASARI
400 g fileoitua kalaa ( olen käyttänyt kuhaa ja siikaa, mutta käy muukin kala )
2 porkkanaa
1 paprika
1 iso maustekurkku
1sipuli
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 dl vettä
2 dl kaurakermaa
1 rkl etikkaa
Suikaloi porkkanat, paprika, sipuli ja maustekurkku.
Kuumenna kattilassa öljy, lisää porkkana. Hauduta kannen alla vähän aikaa, ja lisää paprika, sipuli ja maustekurkku. Hauduta vielä vähän aikaa. Lisää joukkoon vesi.
Leikkaa kala paksuhkoiksi suikaleiksi ja pane kattilaan. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes kala on kypsää.
Lisää suola, ja mausta etikalla. Lisää kaurakerma, kun on vähän jäähtynyt.
Tarjoa riisin kanssa.
Olen tehnyt aina tupla annoksen. Etikkaa käyttänyt myös vähän enemmin. Kannattaa maistella.
lauantai 21. joulukuuta 2013
JOULUMARKKINAT
Vuorossa oli pakollinen käynti joulumarkkinoilla.
Klikkaa kuvasta, avautuu isommaksi.
Parkkipaikat olivat joka paikassa aivan täynnä. Ihmiset olivat liikenteessä.
Sami Hyypiä areena markkinapaikkana.
Kojussa leivottuja herkkuja.
Kalaa myynnissä.
Loimulohta
Sisätila pursusi ihmisiä, ja myyntikojuja. Viisi lakritsan myynti paikkaa, ja muuta rojua. Markkinat on muuttuneet ihan tyhmiksi, ainakin tässä paikassa. Tulipahan käytyä ihmisten ilmoilla.
Jouluasetelmia.
Kylmäsavukirjolohi, markkinamakkarat, paistetut muikut, lakritsaa ja kaksi kauralyhtyä linnuille. Jotain tarttui mukaan.
Klikkaa kuvasta, avautuu isommaksi.
Parkkipaikat olivat joka paikassa aivan täynnä. Ihmiset olivat liikenteessä.
Sami Hyypiä areena markkinapaikkana.
Kojussa leivottuja herkkuja.
Kalaa myynnissä.
Loimulohta
Sisätila pursusi ihmisiä, ja myyntikojuja. Viisi lakritsan myynti paikkaa, ja muuta rojua. Markkinat on muuttuneet ihan tyhmiksi, ainakin tässä paikassa. Tulipahan käytyä ihmisten ilmoilla.
Jouluasetelmia.
Kylmäsavukirjolohi, markkinamakkarat, paistetut muikut, lakritsaa ja kaksi kauralyhtyä linnuille. Jotain tarttui mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)