Meillä oli eilen ukonilma muutamaan otteeseen. Vettä ei tullut oikein mitään taivaalta. Jospa tänään sataisi. Säätiedotus on luvannut sadetta ja ukkosta tänään tänne.
Keskiviikon ja torstain välinen yö oli ihan järkyttävä. En saanut nukuttua ollenkaan. Ihan kummallinen olo koko kehossa! Henki ei kulkenut taas mitenkään, vaikka otti mitä lääkettä tahansa. Aamu klo 4, luovutin, ja otin kortisonin. Nukuin kello 5. 00 - 8.00. Herätessä oli aivan epätodellinen olo.
Vapisutti, ja tuli ihan hillitön hiki yhtä-äkkiä. Onneksi tajusin mitata verensokerin. Sokeriarvo huiteli yli 11! Nappasin samantien diabeteslääkkeen.
En ollut syönyt vielä mitään. Otin uuden verensokeri arvon tunnin päästä. Mittari näytti yli 15!!!! Kyllä pelästytti!
Soitin terveyskeskukseen kysyäkseni neuvoa. Odotin 15 minuuttia, ennen kuin sain hoitajan vastaamaan.
Kerroin olleeni fess leikkauksessa, ja vielä toipumassa. Sanoin, että astma on kiusannut, ja olen joutunut ottamaan kortisonia. Lenkille en saa vielä mennä. Liikunnalla saan kyllä verensokeriarvot pysymään.
Sokerit on kamalan korkealla!
Kysyin voinko ottaa ylimääräisen diabeteslääkkeen. Hoitaja lupasi kysyä lääkäriltä. Hän soittaa minulle kohta takaisin.
Puhelin soi jonkin ajan päästä. Sain luvan väliaikaisesti ottaa ylimääräisen lääkkeen.
Otin lääkkeen, ja söin samalla ruoan. Ajattelin, että lähden ihan hiljakseen kävelemään ulos. Otin kävelysauvat mukaan. Kävin kävelmässä hiljalleen kilometrin lenkin.
Kotona mittasin uudestaan reilun tunnin päästä sokeri arvon. Arvo oli onneksi tippunut sallittuun lukemaan:-))
Iltapäivällä kävin porealtaassa hierottamassa lihaksia. Tuntui tosi hyvälle. Saunan puolellakin kävin, mutta lämmin ilma ei tunnut hyvältä nenässä.
Illalla katselin televisiota, ja nukahtelin tuolille. Heräsin välillä, ja nukahdin uudestaan. Jossakin vaiheessa tajusin, että nyt on lähdettävä nukkumaan.
Yöllä nukuin hyvin, heräsin vain kerran yöllä.
Kävin aamulla kilometrin hitaan kävelylenkin. Kävin myös lähikaupassa. Nyt en enää jaksa mitään.
On se kumma miten tuosta leikkauksesta on noin rankkaa toipua. Siitepölyaika, ja kuumuus ei edesauta toipumista.
Nenä ja poskiontelot on vielä kipeitä. On tämä toipiminen silti jo edistynyt paljon:-))

Oi voi, rankalta kuulostaa. Onneksi suunta on parempaan päin. Jaksamista!
VastaaPoistaJa mukavaa viikonloppua!
You poor thing, Anne. So much bothering you after the operation. I hope you will now improve quickly and get back to normal.
VastaaPoista