Translate

lauantai 3. toukokuuta 2025

SAMMAKOITA ETSIMÄSSÄ looking for frogs


 Kävin hiekkamontulla etsimässä sammakoita! Montussa on aina keväisin ollut paljon vettä. Koko alue kuhisee yleensä sammakoita, ja viitasammakoita. Nyt paikalla ei ollut vettä, eikä sammakoita!


Kävin katsomassa hiekkamontun toisen puolen. Vettä oli hiukan enemmän kuin toisella puolella monttua. Sammakoiden ja viitasammakoiden ääniä kuului myös. 

Talven aikan tuolla on tehty pusikoiden raivusta. Kaadetut ohkaset puut lojuivat maassa. Minun piti tietysti päästä vielä yhdelle vesimontulle, joka on vieressä! 

Minulla oli lenkkarit jalassa, ja maa märkää. Olipa kiva rämpiä, kaadettujen puiden keskellä toiselle puolelle!


Löytyi ensimmäinen monttu. Siinä oli paljon vettä, sammakoita ja viitasammakoita! Oli hauska kuunnella niiden ääniä:-)) Kuvia niistä en saanut.


Meinasin lähteä montulta pois tätä kautta. Suunnittelin meneväni montun vasenta puolta, ja suoraan reunaa pitkin ylös.
 Pääsin montun reunalle, ja huomasin että, sehän ei olekaan ihan helppo kiivetä ylös. Piti tehdä uusi reitin valinta! 

Niinhän siinä kävi, kuin yleensä meille. Rämmin ihan hirveässä sakeassa kuusikossa, jonka maa oli jyrkästi vinossa!! 

Ihan tyypillistä minulle! Vaikka ikää tulee lisää, on päästävä seikkailemaan!! 

Kuljin aikani, ja pääsin vihdoinkin takaisin paikalle, josta olin tullut hiekkamontulle.
 

                        Onneksi näin tulomatkalla autolle, viereisellä pellolla vielä teeriä:-))

                                        Oikeastaan on tosi kiva seikkailla maastossa:-))

6 kommenttia: