Translate

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

PÄIVÄNKORENTO (Ephemeroptera)


Viikko on mennyt uuden sokerilääkkeen kanssa taistellessa! 

Olen ollut tosi sairas lääkkeestä. Ensimmäisestä päivästä lähtien, minun päätä on heittänyt ihan hirveästi! Kävelystä ei tule mitään, kun tuntuu että kaatuaa. On kuin olisi tuhdissa humalassa! 

Vartalo tuntui tosi oudolle, jonka jälkeen kasvot menivät tunnottomaksi. Piti ihan katsoa peilistä, roikkuuko suupieli, sainko jonkun halvauksen! Onneksi kasvot oli paikoillaan.

 Joka päivä lääkkeen oton jälkeen, on nyt huulien ympärys mennyt tunnottomaksi. 

Olo on ollut tosi voimaton, ja jalat eivät meinaa kannatella. Kylmä hiki iskee yhtäkkiä päälle ja alkaa tärinä! Olen myös ollut tosi ärtynyt! 

Tiistaina en meinannut päästä kaupasta pois, kun iski voimaton olo. Olin syönyt kunnolla ruokaa ennen kauppaan lähtöä.

 Eilen söin koko aamun jotakin, että voimaton olo lähtisi pois. Sokeri arvot oli hyvät. Päivällä tuli kokovartalo hiki ja tärinä! Sokerit laski! Minulle riitti! 

Sain odottamisen jälkeen sairaanhoitajan kiinni, ja kysyin neuvoja mitä teen. Hän soitti vielä takaisin minulle. Lääkäri neuvoi että uusi lääke laitetaan nyt tauolle. 

Tänään soitti uusi diabeteshoitaja.

 Kyllä sitä syyllistetään ihminen, kun sanoin että en käytä sitä lääkettä!! Lääke on niin hyvä! Onhan se varmaan, mutta minä en halua olla sairas koko ajan. 

Sain puhuttua, että palaan nyt entisiin lääkkeisiin, ja koitan saada 4 kg painoa pois. 

Laittoi taas pitkäsokeri verikokeen, tietysti vain reilun kahden viikon päähän!! Ei se kuulema ole niin tarkkaa, sanoi hoitaja minulle! Mutta kun ne tuijottaa koko ajan sitä arvoa! 

Sain uuden ajan uudelle hoitajalle kuun loppuun. Hän katsoo kuulema lääkityksen. Kyllä hermostuttaa!!!
 

7 kommenttia:

  1. Olipa tosi ikävää luettavaa. Hurjia oireita uuden lääkkeen aloittamisen myötä.Toivottavasti tilanteesi alkaisi parantua ja saat myös painosi laskemaan toivomaasi lukemaan. 👍👍👍

    VastaaPoista
  2. Dearest Anne,
    Oh my, even when reading your ordeal it would make me nervous as well.
    Often the nasty side affects are worse than what you have to take it for...
    But those that prescribe it—don't feel all the discomfort and misery!
    Wishing you good luck.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
  3. Rakas Anne. Toivon, että saat tämän ongelman ratkaistua pian.

    VastaaPoista
  4. Muchos medicamentos tienen contraiindicaciones. Algunos pueden acarrear problemas.
    Que haya mejoría.

    VastaaPoista
  5. That sounds terrible. You can't live like that all the time. There must be something better to take. I hope that you are feeling better, Anne.

    VastaaPoista