Translate

tiistai 31. heinäkuuta 2018

SEPELKYYHKYJÄ (Columba palumbus)










Kaivoin perunapenkistä uusia perunoita, meidän toisella talolla. En kiinnittänyt sen enempää huomiota edessä oleviin puihin. (Sepelkyyhkyillä on ollut pesä kuusessa koko kesän.)
Huhuu huhuu! Kuului taustalla, kun ihastelin komeita uusia perunoita. Mutta pakko oli nostaa katsetta ylöspäin, kun pihlajasta alkoi kuulua aikamoista siipien kahinaa.

 Kyyhkysillä on näköjään kaksi isoa poikasta lähtenyt pesästä. Nyt ne istuivat pihlajan oksilla, ja emot kävivät vähän väliä syöttämässä niitä.

Aikamoista touhua, kun kaksi isoa poikasta ja emo, koittavat mahtua yhdelle pienelle oksalle!

Syöttöjen välissä poikaset sukivat itseään. En tiedä, kuinka monet poikaset tälläkin sepelkyyhky parilla on jo ollut. Tuntuu, että ne vain hautovat ja hautovat koko kesän.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

TÄNÄÄN today


Kävimme tänään saunomassa ja uimassa järvessä. Rannassa oli muitakin ihmisiä. Ihana pikku tyttö sukelteli minun ympärillä, vaikka mummonsa koitti saada tyttöä muualle;-))

 Uimisen jälkeen kävimme ruokakaupassa. Kassalta oli pakko päästä maksamisen jälkeen äkkiä pois ulkoilmaan! Aivan minun takana seisoi mies, jonka henki haisi aivan hirveälle, sikaari ym sekoitus. Muuta en tarvinutkaan, kun tuntui että oksennus tulee ylös samantien. Olo on todella huono ja vapisuttaa tämän "hajukohtauksen" jälkeen. Tuoksuyliherkkyys ei ole mikään mukava kumppani!!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

MÄÄÄÄÄ!


                                                             Hyvää alkavaa viikkoa!

lauantai 28. heinäkuuta 2018

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


                                 Tietääkö kukaan nimeä tälle hauskan näköiselle kukalle?

Onko teillä kivoja naapureita?  Meidän toisella puolella asuu nuoripari, jonka kanssa ei voi olla tekemisissä. Kaikenlaista harmia!

Tänään meidän pensasaidan takana, ja meidän tontilla, oli kauhakone kaivamassa syvää ojaa. Oja on tonttien rajalla.
 Sen takia syvä oja, että tonttien vesi valuu sitä myöten pois tonteilta, haloo!

Täällä on kaikilla yläpuolisilla tonteilla ojat laitettu umpeen, ja varustettu salaojaputkilla. Niin myös meidän toisella rajalla oleva oja.
 Tasaisella tontilla vedet ei virtaa tontilta mihinkään ojaan. Olemme asuneet tässä paikassa 23v, eikä kertaakaan tuo oja ole ollut täynnä vettä. Ärsyttää!

 Oja on nyt niin syvä, että isäntä ei pääse leikkaamaan pensasaitaa toiselta puolelta. Mutta ehkä heidän koira ei nyt käy kakkimassa meidän pensasaidan toisella puolella. Jos kikkareet ja roskat pysyisi omalla tontilla.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

KELLUTAAN float


                          Hyvää viikonloppua kaikille! Kellutaan vedessä kuumuus pois;-))

torstai 26. heinäkuuta 2018

UIMASSA swimming in



On ollut tosi kuumaa pitkän aikaa! Jotain viilennystä ilmastoinnin lisäksi on ollut pakko keksiä. Me olemme käyneet uimassa melkein joka päivä;-))

Lähi järvien veden lämpötilat ovat aika korkealla, sinilevää löytyy muutamasta järvestä. Onneksi on monta paikkaa jossa voi uida;-)

Tänään olimme paikassa, jossa pääsimme saunomaan ja uimaan. Makkaranpaisto onnistui myös;-))

Kalat ui ihan jaloissa. Onneksi yksikään ei ole tullut varpaita haukkaamaan;-)) Tänään kuulemma hauki ui ihan vierestä.

Jihuu! Meillä satoi tänään tunnin verran kovasti vettä;-))) Ilmanlämpömittari näyttää vielä +30°C

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

SATAA LINTUJA it rains the birds





Kävimme katsomassa lintuja ja oravia. Siemeniä ja pähkinöitä meillä ei ollut mukana. Lintuja pyrähti samantien paljon paikalle.
Siivekkäitä pyöri jaloissa, ja niitä lenteli edestakaisin meidän ympärillä. Nuori mies ojensi kätensä eteen. Talitiaiset kilpailivat, kuka pääsee kädelle. Lintuja oli välillä 2 yhtäaikaa etsimässä kädestä syömistä.

Olimme lähdössä jo pois, kun eräs rouva tuli syöttämään lintuja, ja tuomaan vettä niille astioihin. Hienoa, että jotkut jaksavat syöttää ja tuoda linnuille vettä näillä kuumilla ilmoilla.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

TALITIAINEN (Parus major)


                                                            Uteliaita nuoria talitiaisia.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

MAANANTAI Monday


                               Tämä lokki on nimetty Sipiläksi, sanoi eräs rouva;-)))

Puutarhan sato valmistuu. Tein äsken kesäkurpitsoista kesäkurpitsa -sitruuna hilloa. Tomaateista keittelin lauantaina omatekoista ketsuppia;-)) Tuorekurkut odottavat säilömistä;-))

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

SURUYÖKKÖNEN (Amphipyra perflua)


                                                 Kuuma!! Onneksi talvi tulee kohta!

Harakat on mahdottomia puutarhan tuholaisia. Ne repivät laumassa kasveja ylös penkistä! Herneitä, kurpitsankukkia ym. 

lauantai 21. heinäkuuta 2018

SIILI (Erinaceus europaeus)











Menimme nuoren miehen kanssa käymään meidän toisella talolla. Siellä on kannettu nyt ulos vanhaa tavaraa, odottamaan jäteasemalle menoa.
 Rappusten vieressä on katuharja pystyssä. Menin aukaisemaan ulko-ovea, kun nuori mies sanoi, etkö huomannut siiliä.

 Siili lähti harjan takaa karkuun, ja meni ulkona olevan kaapin taakse piiloon. Sieltä siili kuikuili pitkän aikaa. Olimme lähdössä pois, kun siili meni takaisin harjan taakse.

Katsoin mitä ihmettä eläin tekee! Siili kaivoi maata niin reipaasti, että hiekka oikein lensi taaksepäin!! Välillä eläin repi hampailla edessä olevaa seinää!!! Eihän se käy!
Talossa on rossipohja, ja sokkeli ei ole kovinkaan levä. Talon alle ei siilit mene!

Nuori mies meni siilin luokse, ja koitti hätistää siiliä pois. Eihän se piikkipallo mihinkään mennyt, vaan jatkoi kaivamista.

Välähti mieleen, että siili varmaan etsii kimalaisten pesää. Olen nähnyt kun kimalaiset menevät rakosesta sisään.
Vihdonkin siili suostui lähtemään pois, kun oikein sitä häirittiin. Nuori mies seisoi rappusilla, ja siili juoksi hänen kenkänsä päältä;-)) Siili meni murjottamaan kaapin taakse.

 Aikamoisen kolon eläin oli jo kaivanut seinän viereen. Hain kolon kohdalle tiiliskiven, nyt sinne ei siilit mene!

Eläimet ja linnut ovat ihania, mutta joku raja mihinkä ne voi mennä. Yleensä linnut repivät kaikenlaista, mutta että vielä siilitkin. Pihassa on paljon muutakin syötävää, ja ampiaisenpesiäkin on muuallakin tontilla.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! happy weekend


Tänään on ollut kuuma ja kostea ilma! Kuin huonosti lämmitetty sauna!! Vettä on satanut muutamaan otteeseen;-)

torstai 19. heinäkuuta 2018

KELTAISTA yellow


                                                                Ihanan värinen pelto!!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

KESKIVIIKKO Wednesday


                                            Tänään on ollut taas yli kuuma päivä!!
Nuoren miehen kanssa, kävimme lähellä olevalla järvellä uimassa. Parkkipaikat olivat täynnä autoja, ja rannassa paljon ihmisiä. Sinilevää ei vedessä näkynyt, onneksi;-)

tiistai 17. heinäkuuta 2018

MAISEMA landscape


 Kuva on otettu sunnuntaina illalla 21.30. Halo näkyi taivaalla!  Tänään on vielä kuumempaa kuin eilen! Kasvit alkavat nuupahtamaan puutarhassa. Valtava kastelu urakka odottaa!

maanantai 16. heinäkuuta 2018

TÄNÄÄN today


                                            Tänään on ollut todella kuuma päivä! +31°!!

Ulkona ei ole tullut oltua ollenkaan. Sisällä on hyvä olla, kun on viilennys päällä. Ilma tosin käy henkeen, vaikka viilennys ei ole kovin kylmällä.

 Isää kävimme pikaisesti katsomassa.

 Äsken kävimme järvessä uimassa, ja nyt on sopivan viileä olo. Vesi tuntui aluksi todella kylmätä, en meinannut uskaltaa kastella itseäni;-)))

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

SAHAPISTIÄINEN TOUKKA (Symphyta) larva


Tämä valkoinen sahapistiäisen toukka, näkyi vihreällä lehdellä pitkän matkan päähän. Tunnistaako kukaan tarkempaa lajia?

Ps. +29°C lämmintä, ja puolipilvistä! Ulos ei tänään tarvise mennä!!

lauantai 14. heinäkuuta 2018

PESÄSTÄ POIS out of from the nest








Seurasin tänään pitkään kirjosieppojen touhuja pihassa. Pesäpöntöstä kuului mahdoton sirkutus.

Emolinnut kävivät vähän väliä pöntöllä ruokkimassa poikasia. Yksi poikanen kurkisteli jatkuvasti pöntön oviaukolla.
Jonkin ajan päästä, linnunpoikanen tuli pesäaukolle, ja työntyi ulos pöntöstä. Lintu putosi pää edellä, mutta kääntyi sitten tippumaan pyrstö edellä maahan.

 Kirjosiepon poikanen putosi vattupuskien sekaan. Poikanen jäi sirkuttamaan ja ryömimään maassa, kun läksimme pihasta pois. Emot kyllä hoitavat poikasen. Kunhan ei naapurien kissat keksi lintua.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

SURULLISTA sad


                             Sorsa emo oli jäänyt auton alle. Toivotaan, että tällä ei ollut poikasia.

Isän kanssa oltiin ulkona melkein tunnin. Hänet oli tyynyjen kanssa tuettu tiiviisti g-tuoliin. Tuli taas niin surullinen olo, kun katseli isää;-(

Olen ottanut joka kerta hänestä valokuvan, kun olemme käyneet häntä katsomassa. Koittaa ennemmin tai myöhemmin aika, jolloin häntä ei enää ole.

torstai 12. heinäkuuta 2018

HEIJASTUKSIA reflections






                                                           Venematkan maisemat;-)))