Translate

maanantai 29. toukokuuta 2017

MATKAPÄIVÄKIRJA osa 1 travel diary part 1


Yö meni meillä kaikilla todella surkeasti! Kaikki valvoivat enimmän osaa yötä. Kuka minkäkin syyn vuoksi. Huone oli kuuma, ja minua koski taas kaikkialle;-((  Kaiken lisäksi poika oli kuuman tuntuinen, ja kovassa nuhassa. Mietittiin mitä tehdään. Särkylääkkeen alettua vaikuttamaan, nuori mies tunsi olonsa paremmaksi.

Aamupalan jälkeen meillä oli ensimmäisenä vuorossa käynti Rajahaudan venesatamassa. Paikka löytyi navigaattorin avulla suhteellisen helposti.
 Isäntä löysi autolle parkkipaikan, ja me nousimme kaikki innoissamme ulos autosta, valmiina tutkimaan paikkaa.

 Samassa tietä pitkin näkyi pitkä jono lapsia polkemassa pyörällä paikalle. Koululaisia tuli jatkuvasti lisää alueelle. Jonkin ajan päästä, lapset lähtivät kulkemaan sataman vasenta reunaa, uoman toista reunaa pitkin.

Meidän oli muutettava suunitelmia, ja lähdettävä vastakkaiseen suuntaan. Sadan metrin päässä vastaan tuli uimaranta.


Rantahiekasta löytyi harvinaisen linnun pesä;-))) Pesä oli täynnä keltaisia golfpalloja;-) Mikähän lintu niitä hautoi???


                                          Tukkakoskelo suoritti aamupesua rannassa.


                                             Edessä oleva alue näytti mielenkiintoiselta.


Miehet tahtoivat lähteä tutkimaan ruovikkoa. Olihan se mentävä mukaan, vaikka jaloissa oli pelkät lenkkarit.


Ranta oli vetinen. Paikoin oli kohtia, joista en meinannut päästä millään ylitse. Isäntä kiskoi minua kädestä pahojen paikkojen ylitse.


Miehet menivät ihan innoissaan eteenpäin. Katselin heidän menoa, ja ajettelin että taidan kääntyä poispäin. Kaikkiin paikkoihin sitä pitää mennä!


Samassa ruokojen seasta kuului lintujen ääniä! Linnut lauloivat jossakin ihan vieressä. Poika kiiruhti etsimään lintuja, ja isäntä perässä. Minä jäin paikoilleen. Maa oli ihan liian märkää, jotta olisin päässyt ylittämään alueen.


Muutama lintu lensi vauhdilla pusikosta, kauempana olevaan puuhun. Sitä en kerennyt näkemään mitä ne olivat. Nuori mies palasi takaisin, rantaa pitkin ei päässyt enää eteenpäin.


Alueella ei näkynyt mitään kummallisempaa lintua. Lokkeja, telkkiä, isokoskeloita ym. Me palattiin autolle, ja lähdettiin eteenpäin.


Vähän harmittaa! Olisi pitänyt mennä oppilaiden perässä. Siellä olisi ollut Letonniemen suojelualue. Tosin lintuja tuskin olisi näkynyt, lapsijoukko oli sen verran äänekäs.


Huoneen ikkunasta näkyi rannalle. Siellä oli kuollut joutsen, ja vieressä toinen lintu. Olisiko ollut poikanen.

Meidän nuorimies otti toisen särkylääkkeen, ja niisti ahkerasti nenää. Tahtoi jatkaa matkaa.

15 kommenttia:

  1. Buen paseo y preciosas fotos Anne.
    Besos.

    VastaaPoista
  2. Hello Anne, the nest of golf balls is amusing - I wonder how long the bird will sit on them expecting chicks! ;D)
    The area looks lovely and peaceful. I hope your Son is feeling much better now.
    Beautiful photos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The bird may have to wait for chicks to peel for a long time ;-))) Fortunately, the boy is already better! Best regards

      Poista
  3. Olipa teillä mukava seikkailu, tosiaan - ihan joka paikkaan ei pitäisi mennä, mutta kun kiinnostavaa olisi tiedossa niin...

    Toivottavasti pojan vointi on kohentunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuori mies on kunnossa, toivottavasti ei tule jälkitautia. Juu, lintujen perässä on mentävä mahdottomiinkin paikkoihin;-))

      Poista
  4. Hi Anne.

    Beautiful pictures of this area.

    Groettie van Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much Patricia;-)) We had a cold night! Hope the plants did not freeze. Greetings

      Poista