Translate

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

KUUSI KUVAA KESÄSTÄ six pictures of the summer

                                      
                                   Kiitos Saila, kivasta haasteesta. kivipellonsaila.blogspot.fi




Meillä kesä meni minun kotitaloa remontoidessa ulkopuolelta. Isäntä joutui tiukille. Minä toimin päällikkönä sujuvasti, ja hoidin ravintopuolen;-)


Tästä kesästä jäi mieleen ampiaiset. Ja niitä piisasi! Sain kesällä monta ampiaisen pistosta, ja jouduin turvautumaan kortisoniin.


Lapissa vietettiin ihanat, reilut kaksi viikkoa. Poroja näkyi paljon, ja löydettiin mahtavia uusia retkeilykohteita.


Pimeällä perhostelu on todella hauskaa. Pihassa näkee uskomattoman hienoja perhosia pimeällä. Gammayökkösiä näkyi myös päivällä paljon.


Kesän kohokohta on ollut meidän "karvakamu". Emo rusakko ilmestyi ihan kesän alussa meidän pihalle ruokailemaan, ja lepäilemään. Näkyi että rusakko oli lähellä poikimisaikaa. Sitä ei saatu selville missä sen pesä oli, kun pensaita on ympärillä paljon.

Pikkuinen pupu loikki meidän pihalla koko kesän tutkimassa paikkoja. Se nukkui pihalla, välillä rouskuttaen voikukanlehtiä nurmikolta.
 Rusakko tottui meihin niin, ettei enää paljon viitsinyt karkuun lähteä, kun tultiin autolla pihaan. Tärkeät puut ja pensaat sai olla rauhassa. Mutta syksyllä kun kaura kypsyi, se herkutteli jyvillä monta päivää. Eikä meitä haitannut ollenkaan:-))


Lintukesä on ollut ihan mieletön! Kesällä lintulista karttui monella uudella linnulla.
Keltahempon löytäminen oli ihan uskomatonta. Kyllä sitä moni bongari kävi ihmettelmässä, mikä vähän tuppasi hermostuttamaan, kun pihan ympärillä kiersi ihmisiä.

Valtava 60 000 yksilön valkoposkihanhi parvet viipyivät pitkään läheisellä lammikolla, käyden välillä ruokailemassa viereisillä pelloilla.
Hanhien jatkuvaa mekkalaa oli kiva käydä kuuntelemassa. Läheisten talojen asukkaat olivat varmaan hyvillään kun talvi tuli, ja linnut lähtivät muuttomatkalle.

Nyt kesään ei ole aikaa enää kuin vaivaiset 5- 6 kuukautta;-)

Jätän kuusi kuvaa kesästä haasteen kellumaan, kuka tahansa voi sen napata, jos haluaa:-)) Mennyttä kesää on kiva muistella. 

12 kommenttia:

  1. Upeat kesäkuvat ja -muistot :-)

    Ihana asenne tuo, että kesään on aikaa enää vaivaiset 5-6 kuukautta! Yritänpä pitää tuon mielessäni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Mahtavaa mitä kaikkea kivaa voi talvella tehdä ulkona. Kun tulee kunnolla lunta, päästään kävelemään lumikengillä ja hiihtämään. Järvien jäädyttyä pääsee pitkästä aikaa pilkille. Ennen kuin huomaakaan, kohta on taas kevät:-)

      Poista
  2. Hello Anne,
    Nice pictures. Great that rabbit.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
  3. Ihanat kesämuistot paitsi tuo ampiaiset! Teillä oli uskomattoman hieno Lapin reissu, siihen varmaan palaan vielä, kun ensi kesän pohjoisen matkaamme suunnitellaan isännän kanssa, postauksissasi oli niin monta hyvää vinkkiä ja kohdetta :D

    Teillä on uskomattoman paljon lintuja niin pihapiirissä kuin lähistölläkin, valtava hanhien muuttoparvi! Ja tuo pupu, ihana!

    Kesäänne mahtui kaikkea kivaa, uuteen kesään ei ole enää mahdottoman paljoa aikaa. Mukavaa, kun vastasit haasteeseeni :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saila. Kiva oli vastata ja muistella mennyttä kesää.

      Poista
  4. Onpa sattunut monta komeasarvista poroa samaan kuvaan.
    Hieno kuva rusakosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallaksen luontokeskuksen ja hotellin välissä oli sekaisin autoja, ihmisiä ja paljon poroja. Oli hienon näköistä, kun porot seisoivat apaattisena autojen etupuskureiden edessä. Hyvin ovat oppineet, missä pääsee purevista ötököistä eroon.

      Poista
  5. Kiva kuvasrarja! Lappi huoks... Jos ensi kesänä pääsisi...

    VastaaPoista
  6. I really enjoyed the photos of summer !!!!
    The hare is very cute !!!!
    A meow of Bilbo

    VastaaPoista