Translate

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

HANHIA KATSOMASSA 1 geese watching

Viikko sitten, aamulla klo 5.00 meidän perheellä oli herätys.
Aamupalan jälkeen reippaina hanhia katsomaan.

 Muutama sata metriä ennen lammikkoa, huomattiin että on ihan pimeää, ja alueella sankka sumu.

Näkyvyys oli todella huono myös tiellä. Kun päästiin lammikolle, auton mittari näytti -2°C pakkasta.

Katseltiin pimeässä lammikolle, missä kuului uskomaton hanhien mekkala, mutta mitään ei sumun takia nähnyt!
Kun noustiin autosta ulos, nenään tuli voimakas vanhan nuotion haju.


Päätetiin odottaa auringon nousua, ja jos vaikka sumu hälvenisi. Siinä me seisottiin lammikon reunalla, ja kuunneltiin kun hanhet pitivät konserttia. Välillä hämärän ja sumun keskellä, näkyi lentäviä tummia hahmoja.



Ulkona pakkasessa seisominen alkoi olla tosi kylmää. Pakko siirtyä auton sisälle lämmittelemään.


 Aurinko nousi jossakin kaukana, ja meillekin tuli vähän valoisampaa. Mutta edelleenkään lammikoille ei näkynyt.


Nyt nähtiin, missä kohtaa meidän auto seisoi. Auto oli ihan keskellä nuotion jäännöksiä! Joku viisas oli levitellyt pitkin ja poikin mainoslehtisiä. Hän oli myös polttanut niitä, paikassa missä yleensä kaikki seisoo ja tiirailee lammikolle. Hirveän näköistä! Isäntä siirsi auton toiseen paikkaan.




Sumu oli vähän hälvennyt toisesta päästä, mutta vieläkään lintuja ei erottanut.



                                                   Tuolla sumun keskellä niitä hanhia on.


Kello 7.00 kärsivällisyys petti. Lähdetään käymään sumun hälvenemistä odotellessa järvellä.  200 metrin päässä lammikolta, vastassa oli selkeä kirkas ilma.

Syykin selvisi, miksi paikalla oli niin kova sumu:  Jättiläinen keitteli ruokaa padassa lammikolla, sen takia sumu oli mahdottoman sankka;-))

8 kommenttia:

  1. Hi Anne.

    Beautifully this is Anna.
    Beautiful pictures.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
  2. How cool !!!! Very beautiful photos, more must be very cold there !!!Hehehehe.....
    And no, the paintings are the friend of our mother, and really they are wonderful !!!!!!
    Have a great sunday Anne!!!!
    A meow of Sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Sofia! The cold was. Winter is coming. Cuddles :-))

      Poista
  3. Anne, I admire you.
    My guess is that at night it was very cold.
    Great pictures, Anne.
    Hugs and greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
  4. O nascer do dia, deve ser incrível, de assistir!
    Como sempre uma partilha de imagens formidáveis, por aqui!
    Adorei as imagens!
    Beijos
    Ana

    VastaaPoista