Translate

perjantai 15. heinäkuuta 2016

PUNAISTAHIEKKAA JA PYHÄÄJOKEA

Tänään päätettiin käydä, kartalla näkyvällä paikalla. Helpommin sanottu kuin tehty! Luontokeskuksesta saatiin, noin tietoa sijainnista.
Olihan minulla kartta kädessä, mutta, sitä mentiin vaan innoissaan uutta paikaa kohden.


Kartta ei oikein pitänyt aina paikkansa, mutta ajattelin,että kyllähän oikea paikka tulee vastaan.
Onneksi hiekkatie oli aika hyvä ajaa. Katseltiin karttaa yhden risteyksen kohdalla, kun paikallisia tuli autolla ohitse.

Oltiin tultu ohitse kartan, ja pitkän matkaa ylitse kohdan mihin piti pysähtyä. No, ei se mitään. Auto ympäri ja takaisin oikeaan kohtaan. Tien laidassa olikin jo kaksi muuta autoa.

                                                     Voi itku! Miten kaunis ranta!


                                           Järven toisella puolella oli komeita tuntureita.


        Rannan hiekka todellakin oli mahtavan punaista, niin kuin luontokeskuksen ihminen sanoi.


                             Vesi on upean kirkasta. Uimaan ei menty, kun ihmisiä oli niin paljon.


                                                            Autiotupa on ihan rannalla.



Varsinainen käyntikohde oli tänään Pyhäjoenluontopolku. Reitti on 3.5 km pitkä, ja kulkee hienoissa maisemissa.

Metsässä näkyi joitakin tutkimus suppiloita.


Tiedä sitten tutkitaanko puiden simeniä, vai perhosia.
Mutta puita oli numeroitu monta.

                                          Polku ja pitkospuut menevät saniaislehdon lävitse.


                                             Joki ja pieniä koskia on siellä täällä.






Siltapaikat on ihania! Veden pauhua on kiva kuunnella.

Jäkälät tekevät kivoja kuvioita kiviin.

Lehtoalueelta lähdetään nousemaan, erittäin kivikkoista rinnettä ylös.





Taas yksi silta ylittää koskipaikan.





Pitkospuut loppuvat, ja edessä on hankala kävely kivien päällä ja vieressä.


               
             Opastauluja.

Tässä kohtaa oli  maassa, myös tunturijuoksijoille tarkoitettuja opasteita.



Metsässä näkyy lisää tutkimussuppiloita.


                  Saavuttiin uskomattoman kauniille paikalle. Erikoisen muotoisia kallioita ja vettä!



Rinteessä, maassa näkyi korppi!

HAH! Niin sitä näkee taas mitä haluaa! Puukarahka on ihan korpin näköinen, kaukaa katsottuna.


Harmaasieppoja lauleli pään yläpuolella.

                                                                          Ihana paikka!





Laskeuduttiin alas, virtaavan veden äärelle.

                              Tässä kohtaa on pieni laituri, jossa voi istua ja ihailla maisemia.




            Vesi virtaa!





Näiden maisemien takia, kannatti tulla tänne!








Mukava nousu kivien seassa!







Nousun päällä, metsä oli ihan hiljainen. Ei kuulunut muuta, kuin tuulenhumina.



Reitin loppuvaiheessa, vastaan tuli hyvin vetinen suo.

                                                        Pitkospuut oli uusittu.


                                                       Suo on ihan täynnä lakan raakileita!



                                           Loppu reitistä mennääkin, ihan tien vierustaa.



Tien vierestä löytyi vanha roskakuoppa. Täynnä ruosteisia metalli tölkkejä, ja vanhoja viinapulloja.


                                                   Täällä käytiin. Hieno kierros!

20 kommenttia:

  1. Stunning Anne. The counrtyside was absolutely beautiful.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Bob :-) Lapland scenery is absolutely stunning. Greetings

      Poista
  2. Voi itku tosiaan! Tuolla järven rannalla on joskus päästävä käymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä. Oli pikkusen hankala löytää, näin ensikertalaisen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. This was a great place. The route went through the different lifting points. There was a grove, swamp, water and rock. The height difference route was also considerable. Also worth a visit! Greetings

      Poista
  4. Onpa kaunis ranta, punainen hiekka ja tunturit taivaanrannassa. Hieno retkipäivä teillä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranta oli aivan upea paikka. Samoin luontopolun maisemat olivat mahtavia!

      Poista
  5. Hi Anne.

    Beautiful photos of the walk.
    You can spend days, a beautiful unspoilt area this.
    How wonderful that you were there and to see so many beautiful things.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Patricia! Here, it's wonderful! Time goes by, but really quickly.Best regards

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Totta:-) Sitä luulee näkevänsä todella kauniin paikan, mutta seuraava uusi paikka onkin vielä upeampi.

      Poista
  7. Hello Anne,
    Great pictures of this area. A nice place for a walk.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunista! Kävelimme yhtenä kesänä luontopolun alkua, mutta reissu jäi puolimatkaan kovan sateen vuoksi.

    VastaaPoista
  9. Se on hieno lenkki. Etenkin kun tullaan sinne kosken kohdalle ja kallioille. Siellä on vähän ikävä kävellä, ja saa varoa jalkoja, mutta se näköala on aivan ihana.

    VastaaPoista
  10. Beautiful place for a wonderful walk. :)

    VastaaPoista
  11. Upeat maisemat! Lappiin pitäisi päästä, mutta tytöt eivät ole olleet kovinkaan innoissaan. Heille piti olla aurinkoa ja lämpöä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on niin kaunista! Meillä on toisin päin. Poika haluaisi muuttaa
      Lappiin.Terkkuja

      Poista