Translate

lauantai 9. huhtikuuta 2016

JOELLA the river


                                                     Kevät on tullut myös joelle.


                                                Naurulokit ovat saapuneet pesintäpaikoille.


                 Lähialueen asukkaat pitävät siintä, että lokit mekkaloivat vuorokauden ympäri.


                                      Lokkien seassa uiskentelee myös muita lintuja.


                                  Kahdet jäljet. Ihmisen ja jättiläis haikaran jalanjäljet ;-))


                                          Venettä ei voi tuoda vielä rantaan.


                                                              Satoja lokkeja ilmassa.


                                  Ilmeisesti jokin petolintu, on ajanut linnut lentoon.


                                                   Mitään petoa ei näy ilmassa.


Koko sen ajan, kun oltiin rannassa, jokin sorsa piti mahdotonta kaakkaak ääntä. Ihan kuin sillä olisi ollut jokin hätä. Ensin ei lintua löytynyt millään, mutta sitten se näkyi jyrkällä kalliolla. Sorsa hyppäsi kalliolta alas, ja hävisi näkyvistä, mutta se hätääntynyt ääni kuului vielä. Isäntä kävi vähän kauempana, ja löysi kämmenen kokoisen irti revityn höyhen kasan. Olisiko uros sorsa ollut asialla?


                                                            Uimaranta on jäässä vielä.


                                                                            Naurulokki.


                                                      Vesi on todella matalalla.


       Rantaan on hankala päästä, kun tie on niin täynnä lunta. Kuvat on otettu 2 päivää sitten.

18 kommenttia:

  1. Hi Anne.

    Nice setting is there.
    Beautiful pictures Anne, and many birds are there.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Patricia :-)) At last, here we have a spring, and migratory birds arrive.

      Poista
  2. Niin kevättalvinen tunnelma. Ja valtavan paljon lokkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tuntuu tulevan NIIN hitaasti. Naurulokit saapuvat joka kevät pesimäpaikalle.Vieressä asuvat ihmiset eivät pidä mekkalasta, ja siintä kun lokit sotkevat veneet ja laiturin. Lokeille ei voi tehdä mitään, kun ne ovat rauhoitettuja. Meistä on kiva käydät tarkkailemassa niitä.

      Poista
  3. Onpa teillä mahtava lintujentarkkailupaikka! Kaikki kuvat ovat hienoja, mutta pidin erityisesti lopun naurulokkikuvasta ja rantakuvista sen molemmin puolin. Aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti;-)) Täällä on useita hyviä lintupaikkoja, joissa tulee käytyä tosi usein. Terveisiä

      Poista
  4. Onpa siellä paljon lintuja! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi;-)) Tässä rannassa on keväällä ja kesällä, uskomaton mekkala ja lintujen paljous.

      Poista
  5. Quel merveilleux post ! J'adore tes photos !

    Merci à toi Anne

    GROS BISOUS

    VastaaPoista
  6. Ensimmäinen ja kuudes kuvat ovat uskomattomia Anne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Roy;-)) Paljon terveisiä sinne, ja hyviä luontohavaintoja!

      Poista
  7. How many birds !!!! Is very beautiful !!!!
    A meow of Frida

    VastaaPoista
  8. Your photos are very, very beautiful!

    VastaaPoista