Translate

maanantai 28. maaliskuuta 2016

VÄHÄN LIIAN JÄNNÄÄ a little too exciting














Olen halunnut päästä illalla, kuuntelemaan pöllöjen ääniä. Muutama ilta sitten lähdettiin liikenteeseen tähän lähistölle.

Räntää satoi kunnolla, kun pysähdyttiin ensinmäiseen paikkaan. Poika kiipesi lumivallin päälle, ja tähysteli samalla taskulampulla metsään.
 Jonkun aikaa kuunneltuamme, jatkettiin matkaa, kun ei kuulunut pöllön ääniä.

Seuraavaksi pysähdyttiin pellon laitaan, ja kuunneltiin. Nuori mies katseli taskulampulla metsän reunoja, josko näkyisi kiiluvia silmiä. Hiljaista ja ei näkynyt mitään. Siispä jatkettiin eteenpäin.

Ajettiin hakkuuaukion kulmille, ja noustiin ulos autosta kuuntelemaan.
 Melkein samantien, yläpuolelta metsää, kaukaa, kuului ulvontaa!
 Pinnistin kuuloa, ja koitin tähystellä metsään, mutta kun se ääni tuli jostakin ihan kaukaa.
 Ulvominen vaan kuului. Miehet eivät uskoneet, että sieltä mikään kuulunut! Aivan varmasti kuului. Ihan kuin sudet olisi ulvonneet. No, minua rupesi pelottamaan ihan karmeasti.

 Miehet ottivat taskulampun ja otsalampun mukaan, ja läksivät menemään hiekkatietä eteenpäin. Minä perässä kauhusta kankeana. Kaiken lisäksi olisi pitänyt mennä vielä eteenpäin ihan metsän keskelle. Minähän en suostunut menemään pätkääkään enää eteenpäin.

Niinpä isäntä ja poika kiipesivät puupinon päälle, tähystelemään aukiolle, ja metsän reunoihin lampuilla.
 Mitään ei kuulunut ja näkynyt, joten lähdettiin autolle takaisin kävelemään.

Miehet harppoivat aika kovaa tahtia, ja minä jäin pimeään viimeiseksi. Hitsi kun pelotti! Koko ajan odotin koska jokin haukkaa takapuolesta kiinni!
Helpotus oli suuri, kun pääsin takaisin auton sisälle. Käytiin vielä vähän matkan päässä, kuuntelemassa ääniä. Siellä jossakin lähellä, kuului muutaman kerran ääni, joka saattoi olla helmipöllön ääni.

 Tästä taas opin, ettei minua ole luotu olemaan ulkona pimeällä, ainakaan metsässä.


Tänään käytiin aamulla joella. Rantaan oli ilmestynyt muutamia nauru- ja kalalokkeja.
 Tuntui niin kesäiselle, kun lokit huusivat. Joella näkyi myös 10 kanadanhanhea, 20 laulujoutsenta, paljon sinisorsia, telkkiä ja isokoskeloita.
Kiuru lauleli jossakin lähistöllä. Aamulla ruokinnalla oli 5 mustarastasta yhtäaikaa.

Lintuhavaintolista 2016:

- mustarastas                 - töyhtötiainen
- räkättirastas                - harmaalokki
- pikkuvarpusia             - selkälokki
- talitiaisia                     - pähkinänakkeli
- naakkoja                     - pyrstötiainen
- variksia                       - telkkä
- harakoita                     - uivelo
- kesykyyhky                - merihanhi
- laulujoutsenia             - kanadanhanhi
- kyhmyjoutsen             - maakotka
- sinisorsia                    - hömötiainen
- vihervarpusia             - töyhtöhyyppä
- tiklejä                         - metsähanhi
- punatulkkuja              - naurulokki
- harmaapäätikka         - kalalokki
- närhiä
- käpytikka
- puukiipijä
- keltasirkkuja
- punatulkkuja
- viherpeippoja
- koskikara
- varpunen
- korppi
- hippiäinen
- kanahaukka
- isokoskelo
--------------------
=       42

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että takapuolesi on vielä tallella eikä pedon massussa ;-)

    Mainioita pimeäkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Vaikka takana ei olisi ollut mitään, se tuo mielikuvitus vaan tekee vaikka mitä.

      Poista
  2. That is quite dark. Hope you found whate you were looking for.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Owl's voices were listening to, and watching the moose is moving in the dark. But not been seen or consulted them. Best regards:-))

      Poista
  3. Olipa jännittävä retki, minuakin olisi varmasti pelottanut ulinan kuultuani. Pimeässä mielikuvituskin alkaa helposti laukata hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän turhankin jännää! Tässä ympärillä on isot metsät jossa kulkee karhuja, susia, ilveksiä ym. Kaiken lisäksi kun uliseva ääni tuli kaukaa paikasta, jossa tiedän, ei ole mitään muuta kun metsää. Onneksi kuljetaan ryhmänä. Ei tarvitse ihan niin kovasti pelätä, kun on iso mies turvana. Joopa! Pieninhän sitä yleensä saaliiksi joutuu;-)) Mielikuvitus on ihan hyvä juttu olemassa, mutta välillä se tuppaa laukkaamaan vähän liiankin lujaa;-))Terkkuja

      Poista