Translate

maanantai 7. maaliskuuta 2016

LUMIKENKÄILEMÄSSÄ 3 snowshoeing Eläinten jälkiä animal tracks


                                                     Kettu on liikkunut lähistöllä.


                                                          Väsynyt lumikenkäilijä.


             Olisiko tässä ja ketunjälkiä? Jos on, niin tästä on mennyt myös toinen kettu.


Isäntä huuteli alatieltä, että ojassa on outoja jälkiä. Poika loikki lumihangessa, ja sanoi minulle, että tule katsomaan.


Pitihän niitä jälkiä lähteä katsomaan. Astuin tieltä pois, ja harppasin lumipenkan ylitse. Upposin samantien, tosi syvälle lumeen. Jalat oli lantiota myöten jumissa lumen sisällä. Nuorimies suoritti pelastamisoperaation. Hän kaivoi minut esille, ja teki kulkuväylää ojalle.


Kaikkiin paikkoihin, minäkin sitten menen. Tuossa kuopassa olin jumissa. Lunta on ihan älyttömän paljon.


                                                    Väylän aukaisija töissä.


                                                     Kannatti rämpiä katsomaan jälkiä!


                    Se jokin eläin, oli liukunut ja tallustanut lumihangessa, ojan pohjaa pitkin.


    Eläin oli kiemurrellut ympäriinsä, ja välillä kaivanut kuopan hankeen. Olisiko etsinyt vettä?


Jäljet olivat isommat kuin lumikon, mutta ei niin isot kuin saukolla. Järvi on noin 2 km päässä. Tämä oja saa alkunsa hakkuuaukiolta, ja laskee vetensä suolle.


                           Ihan pieni eläin ei ole ollut, kun jäljet lumessa on aika leveät.


                                   Tuolta ylhäältä asti liukumis- ja kävelyjäljet tulevat.


                                                  Tassunjälkiä ja liukumisjälkiä.


Jäljet jatkuvat tien toiselle puolelle. Näytti siltä, kuin jokin muukin olisi kävellyt samoja jälkiä.


En tiedä mikä eläin on ollut kyseessä, mutta mäenlaskusta liukuen se on tykännyt. Tässä hienot laskujäljet ojaan.


Lumi on hieno asia. Näitäkään mysteerijälkiä, ei olisi kesällä nähnyt. Voisiko kyseessä olla jokin näätäeläin?

14 kommenttia:

  1. Saattaa olla näätäeläin. Saukko minulle ekaksi tuli mieleen, sehän tykkää laskea mäkeä. En tiedä, mikä muu näätäeläin olisi mäenlaskija..:) Hauska havainto joka tapauksessa.

    Kiva, kun koko perhe liikkuu yhdessä luonnossa, jää varmasti mukavia muistoja jokaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan pitkälle saukko tulee järvestä? Oli jotenkin niin outoa, kun jäljet tulivat hakkuuaukiolta, eikä siellä ole vettä lähelläkään.Tassunjäljet oli myös aika pienet verrattuna saukon jälkiin. jäljet oli tämän reissun kohokohta. Porukassa kun mennään, uskaltaa liikkua syvemmälläkin metsässä.Täällä liikkuu metsissä kaikenlaista nelijalkaista ja ryömivää. Ihan parasta on mennä perheen kanssa luonnossa. Joku meistä aina huomaa jotakin mielenkiintoista.Yleensä poika.

      Poista
  2. Hello Anne!
    Wow!!So many snow!!
    Great pictures!
    It was snowing today in the Netherlands!
    Have a happy week!
    Dimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Good start of the week for you, too Dimi. The snow is here still much, we'll see for how long. Was not that great when it snowed? Snowfall change the landscape completely different look.

      Poista
  3. Upea löytö!

    Innolla jään odottelemaan, jospa joku tunnistaisi jäljet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkien tutkiminen ja seuraaminen on huippu hauskaa, meidän mielestä. Olisi kyllä hauskaa tietää,mikä eläin ojassa oli laskenut mäkeä.

      Poista
  4. It is a great mistery wat has happened in the snow. Very nice story !

    VastaaPoista
  5. Olen huono tunnistamaan eläinten jälkiä, joten en edes arvaile. Mielenkiintoisia havaintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin tavallisia jälkiä, on helppo tunnistaa. Mutta kun tulee eteen tällaisia, ei voi kun arvailla mikä on mennyt ojassa.

      Poista
  6. Saukko minullekin tuli mieleen, varsinkin tuosta mäenlaskusta. Meillä (asumme järven rannalla) on lähistöllä samanlaisia jälkiä ja toivon että ne olisivat saukon. Meillä päin on valitettavasti myös minkkejä, mutta nehän ovat selvästi pienempiä ja kevyempiä.
    Voisitteko lähettää hieman tuota auringonpaistetta tännekin? :)

    VastaaPoista
  7. Saukkoa mekin ajeteltiin, on vaan niin pitkän matkan päässä vedestä. Onhan se nopea eläin juoksemaan, niinkuin muutama viikko sitten nähtiin joella. Täällä sataa lunta vaihteeksi. Paikallis- sää lupaa huomisen päivän olevan aurinkoinen, mutta saa nähdä.

    VastaaPoista
  8. Ohhh .... so much snow.
    Really beautiful to see. Snow and sun that is my dream :-)
    I enjoyed your beautiful snowy pictures.
    **********
    Ohhh .... niin paljon lunta.
    Todella kaunis nähdä. Lumi ja aurinko, joka on unelma :-)
    Olen nauttinut kaunis luminen kuvia.

    VastaaPoista