Translate

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

KYLMÄ MAISEMA cold landscape




Aamuhämärässä käytiin isännän kanssa, kuvailemassa kylmää jokea. Joen rannassa oli uskomattoman kaunista. Jäälauttoja ajelehti ripeää tahtia vedessä eteenpäin.

Rakastan värejä, ja muotoja. Olen aina rakastanut.

 Pikku tyttönä aloitin piirtämään, ja 14 vuotiaana tartuin ensimmäisen kerran pensseliin ja öljyväreihin.

Valokuvia otin jatkuvasti, jotta muistaisin värit ja muodot. En pidä pikkutarkasta jäljestä. Kunnioita niitä, jotka tekevät tauluja kuin olisi valokuva otettu.

 Tauluja syntyi, ja näyttelyitä tuli pidettyä useita. Sitten tuli kuvioihin isäntä ja perheen perustaminen. Taiteen tekeminen jäi tauolle pitkäksi aikaa. Tuttu taiteilija sanoi minulle, älä sure, kyllä se taide vielä tulee takaisin.
 Tulikin kun poika oli alakoulussa. Silloin pidettiin 2 yhteisnäyttelyä hepun kanssa.

 Nyt viimeisemmästä näyttelystä tulee kohta 5 vuotta kuluneeksi. Olen ihan jumissa. Hirveä halu olisi tehdä tauluja. Aiheitakin olisi. Mutta! Nämä viimeiset vuodet on olleet niin vaikeita. Etenkin kulunut vuosi. Fyysisesti ja henkisesti. En kerta kaikkia pysty aloittamaan.

Sisällä tuntuu siltä, että haluan luoda jotakin kivaa, omaa silmää miellyttävää. Tiedän, jos pääsisin alkuun, maalaminen lähtisi sujumaan. Paitsi etten enää pysty käyttämään öljyvärejä, vaan käytössä on akryylivärit.

Onneksi on kamera, jolla voi ottaa juuri sellaisia kuvia kun haluaa. Mutta kun tuntuu ettei pelkkä kamera riitä. Ehkä sisällä ja ulkopuolella, oleva solmu joskus helpottaa, ja pystyn taas maalaamaan.
Sillä välin jatkan kuvaamista ahkerasti. Minun henkireikäni!

7 kommenttia:

  1. Hienot siniset maisemat. Oli kiinnostava lukea, mitä kirjoitit maalaamisesta vaikka itse en maalaakaan. Toivottavasti tuleva vuosi on sinulle helpompi ja saat solmuja avattua. Valokuvaus on muuten mainio henkireikä, eritoten kun siihen liittyy luonnonssa liikkuminen.

    Olen tehnyt erilaisia asioita sekatekniikoilla ja nyt mielessä on alkanut pyöriä idea, johon liittyy valokuvia. Saapa nähdä toteutuuko se vai jääkö idean asteelle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi vaan koittaa ottaa itseään niskasta, ja aloittaa työt. Maalaaminen veisi ajatukset muualle. Sekatekniikka työt on kivoja. Minulla oli työhuone vuorattuna kahden muun ihmisen kanssa. Toinen näistä teki kompostijätteistä taidetta.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. That gorgeous photos !!!!!They are very beautiful !!!!
    A meow of Bilbo

    VastaaPoista