Luonto, valokuvaus, suunnistus, taiteen tekeminen, linnut, ötökät, puutarha, kalastus, ruoka-allegisen ruokaohjeita.
Translate
tiistai 31. maaliskuuta 2015
KISSAMAISTA
Helmi oli ensin vähän villi, ja kävi käteen kiinni, kun kissaa silitti. Aikansa kissa kiemurteli sängyllä, rauhoittui ja kävi kehräämään.
maanantai 30. maaliskuuta 2015
HAMINAN DISAS
Meidän piti taas lähteä kalakauppaan. Todella helppoa oli tulla Kotkan suunnasta, vanhaa tietä pitkin kaupalle. Tie tulee suoraan Disasiin.
Kalatiskillä oli paljon erilaista kalaa maisteltavana. Se on todella hyvä juttu. Kalaa ei tarvitse ostaa umpimähkää, jos ei vaikka pidäkkään kalan mausta. Meidän miehet halusivat savustetua sampea. Minua epäilytti koko kala, mutta kun maistoin, niin päädyttiin ostamaan sampea. Kalahan onkin ihan hyvän makuista!
Viimeksi ostettiin savupallasta, joka oli todella hyvää. Nyt piti hankkia kylmäsavu pallasta. Ensi alkuun, kun kalaa maisteli pienen palan, maku oli kiva. Mutta kun otti vähän enemmin savupallasta, ei maku enää miellyttänytkään. Eipähän tarvitse enää ostaa.
Kokonainen savukirjolohi piti saada. Aina hyvää.
Mukaan tarttui pojalle karkkeja, ja meille pipareita. Kannatti taas käydä.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
HISU SM VIESTI 2015
Hiihtosuunnistuksen SM pitkät matkat ja -viesti hiihdettiin tässä lähimaastossa. Tässä muutama kuva lähdöstä, ja vaihdosta.
Lauantaina oli tukala hengitysilma. Aamusta asti ulkona haisi metsäpalolle. Haju on ilmeisesti lähtöisin etelän suunnasta, ja tulee kaukokulkeutumisena tänne. ilmanlaatu.fi sivustoilta näkyy kantautumat.
lauantai 28. maaliskuuta 2015
perjantai 27. maaliskuuta 2015
TALON RIEKALE
Tässä meidän kylän edessä, on ollut joskus ikivanhaa asutusta. Alueelta löytyy vielä muinaismuistojäännös. Vanhan talon kivijalka, on vielä osittain pystyssä. Ollaan ihmetelty miksi tämä talo on jätetty purkamatta, mutta johtuisiko se että ei saa purkaa. Ei kyllä näytä ikivanhalle, ettei sen takia saa hävittää sortunutta taloa.
torstai 26. maaliskuuta 2015
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
LINTUTORNILLA
Käytiin lintutornilla katsomassa, näkyykö ruokinalla pikkulintuja. Joki on auki kokonaan.
Tosi liukasta kävellä!
Tassujen jälkiä. Joen toisella puolella pusikossa, on iso lintulauta.
Järvi on vielä jäässä. Pikkulintuja on paljon syöttötelineillä. Isompaan pusikkoon, on viritelty vähän kaikenlaisia syöttötelineitä.
Kiikarit esiin. Tumman pusikon edessä, olevalla syöttötelineellä on paljon punatulkkuja. Punatulkut on kuin joulupalloja, pajun oksilla.
Pitkospuut on hirveän liukkaita. Kävelysillalla tuli ihminen ison koiran kanssa vastaan. Meinasi olla menemätön paikka. Poika pelkää koiria. Pienenä poikana, yksi pystykorva hyppäsi seisomaan kahdella jalalla, etutassut pojan hartioilla, ja murisi kovasti. Minä taas olen koirille allerginen. En ymmärrä miksi ulkona, kun koiraa talutetaan, hihnassa tai ilman, koira päästetään tuntemattoman tai tunnetun ihmisen luokse. Ei kaikki halua, että koira tulee tekemään tuttavuutta, muristen tai ei.
Tässä joessa on usein keväisin joutsenia. Mutta ei vielä.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
ERILAINEN SORSA
Sorsa parvessa olevat valkoinen ja toffeen väriset sorsat on oudon värisiä. Mutta tämä yksilö se vasta oudon värinen on. Minkä ihmeen sekoitus tämä on? Samassa parvessa se liikkuu tämäkin lintu, kuin muutkin sorsat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)