Translate

tiistai 13. toukokuuta 2014

EILINEN SUUNNISTUSHARJOITUS yesterday´s navigation trainers

Maanantai iltana, oli meidän uuden seuran suunnistusharjoitukset. Kiva oli päästä uuteen maastoon suunnistamaan.


Lähdöstä ykkös rastille meni aika helposti. Poika juoksi minut kiinni, kun menen kävellen. Yhdessä löydettiin rasti.


Kakkos rastille mietin mitenkä menen. Keuhkoja puristi niin perusteellisesti, ettei kävelystä meinannut tulla mitään. Ei yksi suihkaus ventolinea auttanut ennen lähtöä kotoa.


             Päätin mennä tasaisen kautta, eli rantaa pitkin. Rantasipi huuteli lähistöllä.


Rannalla tuli iso oja vastaan, jota pitkin nousin aika suoraan kakkos rastille.
Oli kivassa pöpelikössä. Poika näkyi menevän edellä.


Kakkoselta kolmoselle suoraan. Kolmoselta neloselle, meinasi tulla keskeytys. Keuhkoja puristi niin kovasti, että pakko oli huilia vähän aikaa. Meinasin, lähenkö kiipeämään rinnettä vai en.


           Pääsin hiekkatielle, ja jatkoin hiljakseen hiekkamontun vierestä matkaa.


                                 Siellä se rasti pilkistää, kun vaan pääsisi sinne asti.


Taas arpomista jatkanko vai en? Ei antanut luonto periksi keskeyttää. Rämmin kompassisuunnalla, tiheikön, ja suon poikki suoraan 5 rastille. Jalat kastui kokonaan, kun oli niin litimärkää.


Siinä se roikkuu, vitos rasti. Menin vähän kauemmaksi rastista, ja koitin soittaa pojalle, että missä menee. Ei vastannut soittoihin, mutta soitti sitten takaisinpäin, sanoi olevansa iskän kanssa seiska rastia etsimässä. Ei meinanneet löytää.


Vitoselta 6 rastille läksin hienosti kompassi suunnalla, polkua pitkin avokalliolle.

Tulin hakkuuaukion reunalle, ja ajattelin missähän se rasti on? Oli olevinaan niin oudon mallinen aukio.
Palloilin vähän aikaa alueella, ja en voinut käsittää missä ihmeen se rasti on.

Onneksi siihen tuli kaksi tuttua miestä. Me kaikki kolme oltiin ihan ihmeissään, kun rastia ei vaan löydy. Onneksi miehet löysivät lopulta rastin, ja minä peesasin sulavasti.


Aikaa oli mennyt nyt niin kauan, että en enää jaksanut jatkaa matkaa, vaan lompsin takaisin tielle.

Soitin missä meidän heput on. Sanoivat olevansa maalissa. Pyysin ilmoittamaan kaikki tulleeksi, ja noukkimaan minut kyytiin. Kyllä olin poikki!


En voinut käsittää kartassa olevaa maaston kohtaa. Miksi rastia ei löytynyt?

No se selvisi kotona. Kartta on painettu v.2000. Kartassa 6 numeron kohdalla on uusi hakkuuaukio, ja kartassa rastin kohdalla merkitty aukio on kasvanut umpeen. Ihmekkös tuo jos rasti ei löydy.


Kiva oli saada uudesta alueesta kartta. Nyt uskaltaa liikkua kameran kanssa laajemminkin, tällä alueella.

minamatti.blogspot.fi
saminluontokuvia.blogspot.fi
annenluontopaivakirja.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti