Luonto, valokuvaus, suunnistus, taiteen tekeminen, linnut, ötökät, puutarha, kalastus, ruoka-allegisen ruokaohjeita.
Translate
perjantai 31. lokakuuta 2025
MERIKOTKIA The white-tailed eagle (Haliaeetus albicilla)
torstai 30. lokakuuta 2025
keskiviikko 29. lokakuuta 2025
ISOLEPINKÄINEN The great grey shrike (Lanius excubitor)
Koko yön satoi paljon vettä! Tänään onneksi paistaa aurinko +5°C.
Kävin äsken pyöräilemässä, pienen lenkin. Eilinen kävelylenkki, painaa vielä jaloissa ja selässä.
Hah! Vuolin äsken palsapuuta, saa nähdä mitä pientä saan tulemaan:-)) En ole moneen vuoteen tehnyt puusta vuolemalla mitään. Puukolla vuoleminen käy sormiin sen verran paljon, että pitää pitää pieni tauko.
tiistai 28. lokakuuta 2025
maanantai 27. lokakuuta 2025
sunnuntai 26. lokakuuta 2025
SUNNUNTAI Sunday
Kuva on otettu lokakuun alussa.
Närhiä on nyt tosi paljon liikkeellä. Ne lentää edes takaisin. Monella närhellä on nokassa herkkupaloja, joita ne piilottaa useisiin paikkoihin.
Muutamien vuosien päästä, oudoissa paikoissa kasvaa tammia. Linnut ja myös oravat, ovat ihan uskomattomia piilottamaan tammenterhoja.
lauantai 25. lokakuuta 2025
RUOKAA JÄRVESTÄ food from the lake
Ahvenet pääsivät paistinpannulle, ja särkikaloista tehtiin suolakalaa. Tuoretta kalaa suoraan vedestä!
perjantai 24. lokakuuta 2025
torstai 23. lokakuuta 2025
SUKUJUTTUJA family history
Uusin sukutukimusohjelman, pitkän tauon jälkeen. Ei oikein ole jaksanut istua tietokoneen ääressä. Nyt on tullut muutama dna osuma, mikä on ollut pakko saada tietää keitä he ovat. Lisäksi ohjelmaan on tullut hauska muinaispolku. Saan tietoa mistä päin olemme lähteneet, ja keitä olemme olleet.
keskiviikko 22. lokakuuta 2025
SYNTTÄRIPÄIVÄ
tiistai 21. lokakuuta 2025
LÖYKÄSILOKKA (Thelephora palmata) the fetid false coral
Värjäyssieni. Värejä sininen ja vihreä, saadaan ph:ta nostamalla. Sienen nimi on oikein osuva. Sieni löyhkää kuin kuollut rotta!
maanantai 20. lokakuuta 2025
SINISUOHAUKKA The hen harrier (Circus cyaneus)
sunnuntai 19. lokakuuta 2025
SUNNUNTAI Sunday
Aamu oli jälleen kylmä -6°C. Kävimme katsomassa kolmessa paikassa, näkyisikö vielä lintuja. Näyttää siltä, että muuttolinnut ovat jo muuttaneet.
Rannalla oli paljon, kovien tuulien jäljiltä, kuolleita pieniä kaloja. Aallot ovat ne huuhtoneet rantaan.
Muutamissa kohdissa rantavesi on pienessä jäässä!
Juttelin erään vanhemman miehen kanssa. Hän istui autossa oranssin värinen hattu päässä. Näin eilen saman auton hirviporukan tapaamispaikalla.
Kysyin onko jahti menossa? Metsästäjät olivat kuulemma jo metsässä. Olivat eilen saaneet kahdeksanpiikkisen hirven. Heillä on vielä yksi hirvi kaadettavana.
Hyvä että lopettavat, uskaltaa taas mennä metsään liikkumaan!
Tämä mies sanoi nähneensä lähellä, suden neljän poikasen kanssa!
Ilveksen oli myös päässyt kuvaamaan. Tällä alueella on paljon metsäkauriita. Ei mikään ihme, että pedot kulkee kylällä. Koiran ulkoiluttajat saa olla varovaisia.
lauantai 18. lokakuuta 2025
TÄNÄÄN today
perjantai 17. lokakuuta 2025
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! have a nice weekend
torstai 16. lokakuuta 2025
TORSTAI Thursday
Vaahterat ovat aivan ihanan värisiä. Pian puissa ei enää ole lehtiä.
Tänään on sateinen päivä 9°C
Touhusin eilen ihan koko päivän, kaikenlaista kotihommaa! Illalla meinasin nukahtaa nojatuoliin telkkarin ääreen.
Tajusin läheä jossakin vaiheessa nukkumaan. Nukkumisesta ei meninannut tulla mitään. Kävin ilmeisesti sen verran kierroksilla, päivän tekemisestä. Yöllä koski paikkoja ihan mahdottomasti, ja oli muutenkin huono olo.
Tänään en tee mitään! No, lämmitin hellan ja pystärin, ja tein ruoan:-)) Kohta päiväsaunaan ja lämpöiseen porealtaaseen. Eiköhän olokin helpotu hiukan!
keskiviikko 15. lokakuuta 2025
MAHTAVA PÄIVÄ great day
Sain nukuttua yöllä hyvin:-)) En edes muista, koska olisin nukkunut noin sikeästi!
Aamupalan jälkeen, lähdimme nuoren miehen kanssa metsään. Tarkoitus oli kuvata lintuja.
Ajomatkan alussa, näimme metsäkauriin The roe deer (Capreolus capreolus) kahden vasan kanssa pelolla. Hyvin alkoi:-))
Jätimme auton meidän vakiopaikalle, hiekkatien reunaan. Kävelimme ketjulla eristettyä tietä pitkin. Tien pituus on vain muutamia satoja metrejä pitkä. Se loppuu keskelle metsää.
Kiipesimme pienen kallion päälle, kuuntelemaan kuuluisiko lintujen ääniä. Käpytikka The great spotted woodpecker (Dendrocopos major) nakutteli puuta jossakin lähistöllä. Muuten oli aika hiljaista.
Kun ei näkynyt ja kuulunut mitään kiinostavaa, lähdimme kävelemään eteen päin.
Hiekkatien päädystä kuului jotakin ääntä! Käännyimme katsomaan äänen lähdettä. Komea ukkometso The western capercaillie (Tetrao urogallus) lähti lentoon! Harmi kun emme kerenneet kuvata lintua.
Onkohan se sama metso, joka on vuosia ollut tuossa samassa paikassa! On ihan varma, että kun liikumme tuolla, näemme linnun jossakin vaiheessa. Upea näky!
Kävelimme eteenpäin. Tulimme toisenlaiseen metsään. Kanttarelleja ei enää näkynyt.
Hippiäisiä The goldcrest (Regulus regulus), hömötiaisia The willow tit (Poecile montanus), töyhtötiaisia European crested tit (Lophophanes cristatus), talitiaisia The great tit (Parus major) ja sinitiaisia The Eurasian blue tit (Cyanistes caeruleus) lenteli korkealla puiden latvoissa. Kuvia niistä oli turha koittaa ottaa.
Hiukan pelotti, kun jostakin kuului aseella ampumisen ääntä! Joku oli ilmeisesti metsästämässä. Onneksi meillä oli näkyvät vaatteet päällä!
Palokärki The black woodpecker (Dryocopus martius) lensi meidän ohitse aikamoista vauhtia!
Palasimme takaisin lähelle lähtöpaikkaa. Katselin ylämäessä, alas edessä olevaa tiheää pusikkoa. Jonkin matkan päässä pusikossa näkyi keskenkasvuinen koivu, joka liikkui omituisesti. Sanoin nuorelle miehelle, että lähtiköhän sieltä iso lintu lentoon.
Kävelimme muutaman metrin, kun pusikosta työntyi esiin ensin yksi hirvi moose (Alces alces), sen jälkeen toinen hirvi, ja vielä kolmas hirvi!!
Isot eläimet tulivat esille nopeasti, ja hävisivät näkyvistä yhtä nopeaa!! Jess!! Vihdoinkin näimme hirviä, eikä vain jälkiä ja jätöksiä! Meni monta vuotta, nähdä nuo eläimet täällä:-))
Palasimme hyvillä mielin autolle. Tiellä meni traktori, joka lanasi hiekkatietä. Meille tuli kiire lähteä alta pois. Oli hyvä että lähdimme metsään!
tiistai 14. lokakuuta 2025
AMERIKANKARPALO (Vaccinium macrocarpon) large cranberry
Meillä on takapihalle tehty pieni tekosuo. Siellä kasvaa ensimmäistä vuotta amerikankarpalo. Hyvin marjat kasvaa ja viihtyy, kun vain muistaa välillä kastella kasvualustaa.
maanantai 13. lokakuuta 2025
MAISEMAKUVA landscape photo
Vettä sataa ja tuulee 7°C.
Kävimme tänään pitkän lintujen tiirailu reissun. Ajoimme merelle asti. Aika laiha saalis! Muutamia lokkeja, ja vähän valkoposkihanhia yhdellä pellolla. Taivaalla lensi jokunen valkoposkihanhi parvi.
Tulipahan käytyä päiväajelulla:-))
sunnuntai 12. lokakuuta 2025
MUUTTAVAT HANHET migratory geese
lauantai 11. lokakuuta 2025
PERUNOITA potatoes
Oletteko huomanneet, tai tosin sanoen, oletteko haistaneet ja maistaneet, väkeviä perunoita?
Kummallisen paljon on ollut väkevän hajuisia ja makuisia perunoita!
Kun ottaa perunan käteen, ja haistaa, sen väkevän hajun huomaa ihan selvästi. Jopa meidän isäntä haistaa, vaikka hän ei ole tuoksuyliherkkä.
Viimeistään maistaessa perunan väkevän maun maistaa! Maku ei ole mitenkään hyvä.
Paha maku ja haju on vähän outoa. Sen ymmärtäisi jos perunat olisi vihreitä, mutta kun ne ei ole.
Nuo kuoritut perunat kuvassa ovat hyviä. Edessä lautasella olevat kuorimattomat perunat on väkeviä.
Ei auta muuta, kuin haistella ja maistella perunoita!
perjantai 10. lokakuuta 2025
torstai 9. lokakuuta 2025
keskiviikko 8. lokakuuta 2025
KESKIVIIKKO Wednesday
Kävimme aamupäivällä etsimässä vielä sieniä. Hyviä kanttarelleja löytyi muutamia. Tuoreita hirvien jätöksiä, ja sorkan jälkiä, oli runsaasti. Ihme kyllä, yhtään hirvikärpästä ei ollut iholla tai vaatteissa:-))
Naaras metso lähti vierestä. Isäntä pelästytti yhden lehtokurpan.
Ps. Isäntä sai pahasti kuumaa vettä, toisen polven yläpuolelle! Hän on käynyt kaksi päivää poistattamassa kuollutta ihoa. Tänään oli kuulema kivuliasta:-(( Vielä pitää käydä. Toivottavasti palovamma parantuu hyvin.
tiistai 7. lokakuuta 2025
NAHKAORAKKAITA (Hydnellum)
Oranssiorakas (Hydnellum aurantiacum) the orange spine
maanantai 6. lokakuuta 2025
TÄNÄÄN today
Nukuin yön tosi huonosti. Heräsin tunnin välein, kun yskitti, ja en saanut henkeä. Tämä tauti on kestänyt melkein kaksi viikkoa. Nuoren miehen lääkekuuri loppui tänään. Olen ottanut käyttöön kaikki astmalääkkeet mitä minulla on. Päivisin tulen jotenkin yskän kanssa toimeen.
Soitin aamulla terveyskeskukseen, mitä teen kun en saa henkeä. Kysyin lupaa aloittaa kortisonikuurin. Minulla on aina lääkettä kotona. Vaikea astma on ollut kymmeniä vuosia. Hoitaja puhelimesa lähetti minut jälleen päivystykseen!
Päivystyksessä oli taas paljon ihmisiä. Pääsin onneksi aika nopeasti sieltä pois.
Hoitaja katsoi tulehdusarvot ym. Ei bakteeritulehdusta. Hän kävi kysymässä lääkäriltä ohjeita.
Lääkäri tulikin pian huoneeseen. Tutki poskiontelot, korvat ja kuunteli keuhkot. Sanoi että, aloita vaan kortisonikuuri. Keuhoissa oli aikamoiset rohinat ja pihinät.
Nyt syön viisi päivää kortisonia, samalla annoksella. Ohjeet on muuttuneet. Enää ei kuulema syödä pitkiä kuureja, ja vähennetä tablettejen määrää. Olipa hyvä tietää.
Eiköhän minun hengitys korjaannu tällä kuurilla.
sunnuntai 5. lokakuuta 2025
LUONNONVÄRIEN TEKOA osa 3 LAKE PIGMENTS made with natural colors
Lisä erä värejä valmistui. Materiaalit sienet, käävät ja metallisuolat.
lauantai 4. lokakuuta 2025
perjantai 3. lokakuuta 2025
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend
Ihana auringonkukkapelto!
Ajoimme pellon ohitse. Paikallinen yhtye, kuvasi pellolla musiikkivideota. ( Ei kuvassa)

















































