Translate

lauantai 31. elokuuta 2024

SEPELKYYHKY The common wood pigeon (Columba palumbus)

 

                                               Sepelkyyhkyjä kasvihuoneen katolla.

perjantai 30. elokuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 


Tänään on lihakset ihan jumissa, kalastamisesta ja lenkkeilystä! Lepopäivä tänään. Kohta saunaan ja porealtaaseen:-))

torstai 29. elokuuta 2024

MARJAPENSAITA

 

                                                   Pelto täynnä marjapensaita:-))

keskiviikko 28. elokuuta 2024

AAMUSUMU

 


Olimme tänään monta tuntia kalastamassa:-)) Paistoimme siellä myös makkaraa trangialla. Hetki sitten tulin saunasta:-)) Nyt väsyttää!

maanantai 26. elokuuta 2024

UUNIJÄÄTELÖ Baked Alaska

 


Tein miehille uunijäätelön, monen vuoden jälkeen. Kakkupohjalla on omatekemää kirsikkahilloa, ja kinuskikastiketta hieman. Päällä vanilija kermajäätelöä. Marenkihuorrute. Hyvää kuulemma oli:-))

Ps. Istuin keittiössä pöydän äärellä. Yhtäkkiä kuului kova kolahdus ulkoa lähellä. Isäntä oli ovella menossa ulos. Huusin hänelle, mikä ihme se oli! Samantien isäntä päästi suusta kirosanan, ja jäi höpöttämään, ei ole totta! Menin katsomaan, että mikä siellä nyt on. Yksi seisoi ovella suu auki ja ei sanonut mitään! Se kolahdus johtui siintä, että kanahaukka nappasi terassin katolta harakan! Haukka lensi oven edestä harakka kynsissä ohitse!! 

sunnuntai 25. elokuuta 2024

PYÖRÄLENKILLÄ on a bike ride

 

Tervetuloa minun kanssa pyörälenkille! Pidän tosi paljon tästä maastosta. Tie nousee vielä jonkin matkaa. Sen jälkeen tulee alamäki, ja kaksi viimeistä taloa. Alamäki on vähän hankala. Vesisateet ovat tehneet hiekkatiehen syviä uria, ja levittänyt pehmeää hiekkaa mutkan kohdalle. Keskellä tietä ei oikein voi ajaa, isot puskat estää näkyvyyden. Aivan talojen sivussa, muutamien satojen metrien päässä taloista, on ampumarata. 

Lasken mäen alas, tien molemmin puolin ovat suoalueet. Tie on suora, mutta kuoppainen.

Tiellä on yleensä tosi paljon kaikenlaisia perhosia. Olisiko tämä lanttuperhonen? Perhosten seassa on ihan kiva polkea, mutta näen melkein aina kyykäärmeitä!! 

Suoran päässä, tien ylitse menee valaistu kuntorata. Siellä on kielletty moottoriajoneuvoilla liikkuminen, mutta sitä ei kukaan noudata. Pelottaa, että joku ajaa kovalla vauhdilla moottoripyörällä päälle. Ei ole kovinkaan kauan, kun näin jonkun menevän hirveää vauhtia tien ylitse moottoripyörällä. Äänet kuuluivat vielä pitkälle, kuskin ajaessa pitkää ja jyrkkää mäkeä ylös.

Tämä on vanhaa peltoa. Muuttaessamme tänne, pelloilla oli vielä lehmiä, nyt siellä näkee ja kuulee kaikenlaisia lintuja. Ruisrääkkä oli taas kesällä äänessä tässä kohdassa. 

Pellon jäkeen tulee tosi jyrkkä mäki. Joudun kävelemään sen ylös:-))  Iso talo jää tien toiselle puolelle.

Talon jälkeen tulee alamäki, ja ylämäki:-)) Pakko ottaa paljon vauhtia, että jaksan polkea mäen ylös:-))

                 Tien toisella puolella on kallioita, ja toisella puolella kasvaa lehtikuusia.

Nyt alkaa ihan kummallinen kohta! Siellä on aina kuolleita tai eläviä vaskitsoja. En ymmärrä miksi niiden päälle ajetaan! Eihän ne ole käärmeitä!!

Päivän tai kahden päästä mennessäni ohitse, näitä raatoja ei enää ole. Ehkä jotkut linnut tai eläimet saa niistä ravintoa.

Kyykäärmeitä on tänä kesänä ollut ihan hirveästi!! Ne on yleensä eläviä! Kyykäärmeet luikertelee myös uniin! Onneksi kohta tulee kylmää, ja käärmeitä ei enää näy. Ihan hiukset nousee pystyyn, kun kyitä näkee!


Tämä oli ennen sankka kuusimetsä. Jokunen vuosi sitten, trombi kaatoi kaikki iso ja paksut puut. 

Talvella puissa näkyy teeriä ja metsoja.

Tuolla takana on mahtavaa metsää, siellä jatkuu myös kuntorata. Tykkään paljon liikkua siellä. 

Nyt karhun kaivaman mehiläispesän jälkeen, on alkanut pelottamaan liikkua maastossa. 

Täällä on aina ollut isoja petoja! Ehkä kuitenkin liikun täällä. Toivottavasti eläimet väistää, jos pidän ääntä. 

Minun pyörälenkki jatkuu vielä vähän matkaa. Tulen kääntöpaikalle, ja palaan samaa tietä takaisin kotiin.

lauantai 24. elokuuta 2024

torstai 22. elokuuta 2024

KUMMALLISIA KUOPPIA! strange pits

 


Eilen metsässä oli useita nyrkin kokoisia kuoppia, siellä täällä. Pohjalla näkyi jotakin joka oli tulossa pinnalle.


Sitten näkyi, myös useita tällaisia isoja kasvustoja! Ihan kuin sienen päällä kasvaisi sieniä. Nämä valkoiset sienet, olivat toisissa kasvustoissa muuttuneet ruskeiksi!

Ihan outoja! Olemme vuosia käyneet tuossa paikassa, ja koskaan ei näitä ole tullut vastaan.

                                             Tietääkö kukaan mitä nämä ovat?

                                        Löysin näiden nimen!! Haperonvieras!!

keskiviikko 21. elokuuta 2024

METSÄSSÄ in the forest

 






Kävimme tänään keräämässä sieniä. Hirvikärpäsiä on aivan älyttömästi!! Vieläkin tuntuu, että iholla kävelisi joku ötökkä!

Yhden männyn juurella, oli kaivettu syvälle, iso kuoppa! Mehiläispesän kennot olivat levitetty ympäriinsä. Montussa parveili vielä mehiläisiä.

Karhun vierailusta ei ole kovinkaan kauaa! 

On pakko pitää melua, kun kävelen tuolla. Toivottavasti eläin väistää. 

tiistai 20. elokuuta 2024

TIISTAI Tuesday

 

                                                 Tänään on ollut ihan sekava päivä!  

Aamusta lähtien, olen innoissani etsinyt sukua:-) Olen ollut ensin  tunnin puhelimessa, sukujuttujen kanssa. 

Aamupala unohtui melkein puolille päiville:-)

 Veli, isäntä ja poika soittivat peräjälkeen:-)) 

Sain tehtyä kiinankaalista kaalilaatikon. Kestän syödä kiinankaalia, mutta en kaalia. Leivoin myös kääretortun.

 Iltapäivällä kävin pyörälenkillä. 

Miten teillä päivä meni?


maanantai 19. elokuuta 2024

MAANANTAI Monday

 


Äh! Kävin äsken silmälääkärissä. Tippojen laitto ei nyt polttanut silmiä, niin kuin viime vuonna. Puudutus kesti monta päivää lähteä silmistä pois. Jospa tällä kerralla vaikutus lähtisi nopeasti pois. 

Onneksi näkökenttätutkimukseen, ei tarvitsee ennen ensi kesää mennä. Nyt pitää olla sisälläkin aurinkolasit päässä, kun häikäsee niin paljon!

sunnuntai 18. elokuuta 2024

ISOSURVIAINEN (Ephemera vulgata)

 


Kävimme eilen kalassa:-)) Ensimmäisessä kohdassa, minun uistinta seurasi monta metriä, jokin iso kala! Onneksi se ei kerennyt nappaamaan kiinni! Hetken päästä joen toisella puolella, kuului ja näkyi ison kalan läiskähdys!! Minulle tuli kiire lähteä paikalta pois! Minulla on niin kevyet kalavehkeet, että siima olisi mennyt poikki, jos se kala olisi napannut kiinni.  Isäntä tuli minun paikalle, mutta kalaa ei enää näkynyt. Toutaimia The asp (Leuciscus aspius) on nyt paljon vesistössä.

Vaihdoimme paikkaa. Muutama hyvän kokoinen ahven nappasi vieheeseen:-)) Ensialkuun paikalla ei ollut meidän lisäksi kuin yksi kalastaja. Päivän mittaan paikalle alkoi ilmestyä runsaasti autoja. Me lopetimme, ja lähdimme kotiin. 

Kotona nuori mies nukahti sohvalle. Isäntä heittäytyi sängylle, ja kohta kuului kuoraus:-)) Minä sain omenapiirakan pois uunista, ja oikaisin lattialle pitkäkseni. Nukahdin lattialle:-)) Olin ihan sekaisin kun heräsin kovalta latialta! 

Illalla meillä oli taas sauna:-)) Yöllä ei tullut uni, kun nukuin päiväällä. Paikkoja myös koski. Kello 23.08 ulkoa kuului aseella ampumisen ääni, ihan läheltä!! Alkoi ihan pelottamaan! Kuka hemmetti aseella paukuttelee lähellä!! 


perjantai 16. elokuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 


Tänään aamulla oli kivulias verikokeen otto! Verikokeen ottaja kokeili kahdesta kohdasta ottaa näytettä! Kaivoi ja kaivoi neulalla, mutta ei saanut näytettä. Pakko oli antaa kipeä käsi näytteenottoon!! Sattui niin hirveästi, kun hän joutui näyteneulalla kaivamaan suonta!! Meinasin, että taju lähtee. Mutta minkäs teet! Pakko on verikokeet saada ottaa! Onneksi vihdoin löyty kohta, josta kokeet sai otettua. Nyt en mene enää verikoeisiin !! Pakko saada taukoa pistämiseen!!! 

torstai 15. elokuuta 2024

IDÄNLEHTIKUORIASEN TOUKKIA (Agelastica alni) the alder leaf beetle

 

                                                  Toukat tekevät selvää lepän lehdistä!

                                         Kuuma päivä! Kävin pyöräilemässä tänään.

                                   Isäntä näki eilen pyörälenkillä 4 kyykäärmettä!

keskiviikko 14. elokuuta 2024

VALKOPIIRTOHEINÄ (Rhynchospora alba) the white beak-sedge

 

                                                          Tänään on ollut tosi tylsä päivä!!

tiistai 13. elokuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 

                                   Tänään oli hyvä ilma pyöräillä:-)) Kohta saunaan:-))

maanantai 12. elokuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 


                                               Tänään on ollut koko päivän sadekuuroja.

sunnuntai 11. elokuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 

Tänään keitimme lisää omenahilloa. Vielä olisi omenoita, joille on tehtävä jotain. Karviaisetkin pitäisi kerätä, ja keksiä mitä niille tekee! 

Kävin tänään rauhallisella pyörälenkillä. Ihan voimaton olo. Ukkonen on jyrissyt ympärillä monta tuntia, mutta onneksi se ei ole ihan päälle tullut. Vettä on satanut myös muutamaan otteeseen.

lauantai 10. elokuuta 2024

TÄNÄÄN today


Lippalakin verran kanttarelleja:-)) Kävimme aamupäivällä isännän kanssa sauvakävelyllä. Samalla poikkesimme metsässä, katsomassa löytyykö sieniä. 

                                   Tänään on satanut paljon vettä, ja ukkonen on jyrissyt.
 

perjantai 9. elokuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 

            Isokokoinen jättiharmomittari (Hypomecis roboraria) the great oak beauty ikkunan takana. 

torstai 8. elokuuta 2024

TÄNÄÄN today

 

Tänään kävimme kaupassa, isäntä lääkärissä, ja minä vein näytteitä laboraan. Iltapäivällä olimme vähän aikaa metsälammella kalassa. Hetki sitten tulin saunasta ja porealtaasta. Nyt väsyttää.

tiistai 6. elokuuta 2024

maanantai 5. elokuuta 2024

SURUVAIPPA TOUKKA (Nymphalis antiopa) the mourning cloak

 

                                                        Toukka liikkui tosi nopeasti!

sunnuntai 4. elokuuta 2024

SUNNUNTAI Sunday

 

                                                                         Sataa ja jyrisee!

Meidän kaksi omenapuuta tekee tänä vuonna paljon omenoita. Tämä aikainen omenapuu, on tiputtanut maahan tosi paljon omenoita. Tänä aamuna kuorimme ämpärillisen omenoita. Tein niistä monta purkkia omenahilloa. Pakko tehdä hilloa, kun pakastimet on täynnä! Pitäisi oikeastaan tehdä omenoista mehua, kun vain viitsisi. 

Surullista! Sukulaisen koira, piti äkillisen sairastumisen takia lopettaa eilen:-((

lauantai 3. elokuuta 2024

HYVÄÄ HÄÄPÄIVÄÄ! Happy Anniversary

 

Paljon onnea kaikille 3.8. häitä viettäneille! Isäntä muisti aamulla meidän hääpäivän. Minä muistin vielä eilen, mutta en tänään.

 Meillä on ollut siivouspäivä tänään:-)) 

Vatsaa koskee vielä ja on kelju olo. Onneksi vessassa ei ole tarvinut tänään juosta usein. Eilen istuin taas päivystyksessä. Soitin ajanvaraukseen, ja tilasin diabeteshoitajalle soittoajan. Kysyin samalla mitä teen vatsakivun kanssa. Ajanvaraaja kyseli kaikenlaista, ja käski mennä päivystykseen. Nyt on maha ultrattu ja otettu verikokeet. Jospa tämä tästä asettuu. Meidän miehet eivät ole  kipeitä, eli tämä ei ole tarttuvaa.

perjantai 2. elokuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 

                                                                           Sataa vettä!

torstai 1. elokuuta 2024