Translate

torstai 29. helmikuuta 2024

VALO light

 

Muutamia päiviä sitten, kävi mahtava auringon valo kasvihuoneen läpi. Näytti siltä, kuin kasvihuoneessa olisi ollut valot päällä.

tiistai 27. helmikuuta 2024

KIUSANTEKOA! teasing


                       Valkoiset mytyt maassa, on käytettyjä paperinenäliinoja portilla ja pihassa.

                                                    Meillä tekee joku kiusaa kotipaikalla! 

Viime vuoden kesän lopulla, portille alkoi ilmestymään käytettyjä paperinenäliinoja.

 En ajatellut moneen kuukauteen mitään kummempaa. Joka kerta kun tuli pihaan, nosti käytetyt paperinenäliinat roskiin. 

Ihmettelin, miksi isäntä pudottelee taskuista nenäliinoja maahan! Moitin useamman kerran häntä, miksi niitä roskia ei voi laittaa roskikseen, eikä maahan.

 Nyt viikko sitten, nenäliinoja oli kasassa monta keskellä porttia. Laskin, että paperinenäliinoja oli näkyvissä 11 kappaletta, osa oli lumen sisällä. Muutamaan paperiin oli pyyhitty takapuolesta, sitä ihan itseään!!

Sotitin hälytyskeskukseen, mitä pitää tehdä, kun kiusantekoa on kestänyt monta kuukautta. Sieltä sain neuvon tehdä rikosilmoituksen. 

Läksin kiertämään naapureissa, ja kyselemään onko kukaan tietoisia kuka voisi tehdä kiusaa. Sanoin myös että teen rikosilmoituksen. 

Kiersin 4 paikkaa ja isäntä 2 paikkaa. Kaikille on sanottu, että joku tekee kiusaa, ja ilmoittelee jos saa tietoonsa tekijän. 

Talolle on nyt laitettu valvontakamerat, ja kyltti valvonnasta. Tekijä jää kyllä kiinni! 

Kaikenlaista kiusaa sitä pitää tehdä! Kyllä ihmisen mieli on kummallinen, kun laittaa tekemään tuollaista. Pelottaa että kiusaaja tekee talolle jotakin.
 

maanantai 26. helmikuuta 2024

JÄÄLLÄ on ice


 Tänään jäällä oli sakea sumu ja hirveän liukasta! Välillä ei oikein tiennyt missä kohtaa jäällä on! Varoittelin isäntää, että kulje varovasti ettet kaatua. (Meillä molemmilla oli jaloissa liukuesteet). 

Menin etsimään avointa avantoa, jossa voin pilkkiä. Reikä löytyi, ja kävin istumaan pulkan sisällä olevalle pilkkijakkaralle. 
En kerennyt tajuta mitä tapahtuu! Koitin istua jakkarelle, kun pulkka jossa jakkara oli, lähti liukumaan minun alta pois!

 Jysähdin jäälle pepulleni, veden keskelle!! Tunnustelin, että sattuiko minua mihinkään. Niskat hieman jysähti, mutta muuten ei tuntunut pahalta.

 Istuin lätäkössä, peppu ja käsineet ihan märkänä!!! Koitin päästä liukkaalta jäältä ylös, mutta enhän minä mihinkään päässyt! 

Nauratti ihan mahdottomasti:-)) Huusin isännälle, joka oli lähistöllä, että tule nostamaan ylös. 

Aikamoisen punnertamisen jälkeen olin jälleen pystyssä jäällä.

Muutama tunti meni kalastaessa pieniä ahvenia. Kiva oli olla jäällä. 

Lokit pitivät jossakin lähellä ääntä, mutta sumun keskellä lintuja ei näkynyt.

perjantai 23. helmikuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


                            Kaksi päivää on satanut vettä runsaasti. +2°C lämmintä. Tosi liukasta! 
 

torstai 22. helmikuuta 2024

JÄÄTELÖ ice cream

Löysin itselleni sellaista jäätelöä, jota pystyn syömään:-)) On vielä hyvän makuista! Jäätelö ilman maitoa ja soijaa. Jäätelö ei sisällä, myöskään hedelmää tai marjaa, jota en voi käyttää.

Ps. Hermot eivät meinaa asettua nyt ollenkaan! Tänään oli minun kotipaikalla kuntotarkastus!! Vanha talo, jonka alakerta on remontoitu kokonaan. Yläkerta joka on ollut tyhjiltään, ja kylmänä yli 10 vuotta. Vaatii remontin.

On tosi raskasta pitää kahta taloa, ja jatkaa remonttia eteenpäin. Totaalinen väsymys, ja kyllästyminen koko touhuun.
 

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

JOKI VIRTAA River flows


 Kävimme aamupäivällä joella. Kaksi isokoskeloa näkyi kaukana sulassa vedessä. Joki on vielä pääosin jäässä, mutta keskellä voimakkaasti virtaava kohta on avoinna. Tämä kuvan kohta on lähellä rantaa, kivien edessä.

maanantai 19. helmikuuta 2024

PUUPINO stack of firewood

 


                                             Yöllä oli pakkasta -17.4°C. Nyt  pakkasta on -1.7°C

                                               Tämä päivä on mennyt kotihommia tehdessä. 

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 

Ulkona on kamalan liukasta! Eilisen vesisateen jälkeen, piha ja tiet on ihan jäässä! Tänään paistaa aurinko, ja pakkasta on täällä hetkellä -2°C

Luetko Aku Ankkaa? En jaksa enää lukea kirjoja. Minun mielilukemista on Aku Ankan taskukirjat:-)) Meillä on kerätty vuosia, kaikki ilmestyneet taskukirjat:-)) Minun mieli piirtäjä on Silvia Ziche. Piirustustyyli ja tarinat sopii minun huumoriin:-)) Mieli piirtäjiä on muutama muukin.

Ps. Eilisellä pilkkireissulla, vanhempi mies tuli pilkille. Hän kulki minun ohitse ja nyökkäsi. Menin parkkipaikalle meidän autolle. Huomasin samalla, että vanhempi mies, oli jättänyt auton avaimet auton oveen, ja auton sisällä paloi valo. 

Ei muuta kuin miehen perään takaisin jäälle!

 Tämä mies kulki reipasta vauhtia. En meinannut saada mitenkään häntä kiinni. Huidoin käsillä, mutta mies ei huomannut. 

Puolessa välissä järveä mies huomasi minun hiutomiset, ja tuli lähemmäksi. 

Olin jo ihan poikki! Upottavassa lumisojossa ei ole helppo kävellä, ja pitää vauhtia. Sanoin miehelle, että auton ovessa roikkuu avaimet.

 En ottanut avaimia mukaan, kun mistä sitä tietää minkälaisia hälyytyksiä autossa olisi ollut. Mies sanoi, että ota avain ovesta ja laita kuskin penkin alle avaimet. Oven lukko ei toimi. Oven voi jättää lukitsematta. Hän ei ole kauaa pilkillä.

Parkkipaikalla avaimet laitettiin kuskin penkin alle. Toivottavasti autossa ei käynyt sillä välin varkaita, kun mies oli pilkillä.

perjantai 16. helmikuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 

                                        Lunta sataa paljon ja tuulee. -2°C pakkasta.

torstai 15. helmikuuta 2024

TORSTAI Thursday

 


                                 Tämä kuski, ajoi jäätietä pitkin hiekkaa saaressa olevalle mökille.

                 Aamulla satoi taas lunta lisää. Lumen tulo voisi jo tältä talvelta riittää. Pakkasta -2°C

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

TÄNÄÄN today

 


Tänään harmittaa ja ärsyttää kaikki! Mitä lienee tekee, väsyttääkö vai koskeeko vai molempia!!

Yöllä unessa etsin minun käsilaukkua, ja rahapussia. Isäntä sekoili murtomaasuksien ja laskettelulaudan kanssa naapurissa!! Voi kun ei näkisi joka yö unia, tai ei edes muistaisi niitä!!!

Tänään on ollut harmaa ilma. Lunta on satanut yöstä lähtien. Pakkasta -8°C

tiistai 13. helmikuuta 2024

JÄÄPUIKKOJA JA KUOHUVAA VETTÄ


                                                            Koskessa kulkee nyt paljon vettä.
                                   Tänään on tosi kylmää, vaikka pakkasta on -9°C, mutta tuuli on kovaa.

maanantai 12. helmikuuta 2024

SINAPPIA ! mustard


 Hui kauhistus! Halusin tehdä dijon sinappia itse. En saa kaupasta sitä valmiina. Niissä on käytetty aineita, joita en voi syödä.
 
Löysin netistä ohjeen, jonka mukaan tänään tein sinappia. Sinappi näytti hyvältä purkissa kun survoin sauvasekoittimella sitä tasaiseksi. 

Pitihän sitä maistaa, jotta tiedän miltä se maistuu. Otin hieman lusikan kärjellä sinappia.
 Juoksin samantien lavuaarille sylkemään sinappia pois suusta! Voi mahdoton miten tulista se oli!! 

Meidän miehillä oli hauskaa, kun vedet silmissä koitin saada sinappia pois suusta!!

 Ei tullut tästä minun sinappia. Miehet lisäilivät sinappiin omia mausteita. Sinappi jäi nyt isännän käytettäväksi. 

Muutama vuosi sitten, tein sinappia joillakin ohjeilla. Se sinappi oli aivan liian makeaa. Miten voi olla niin vaikeaa, tehdä omalle maulle käyvää sinappia!!

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

SILLAN ALLA under the bridge

                                   Kireät pakkaset jatkuvat. Toinen auto ei lähtenyt käyntiin!
 

lauantai 10. helmikuuta 2024

HALKEAMA crack

 

Pakkanen paukkuu jäällä. Pakkanen paukuttaa myös taloa. Pitää toivoa, että keväällä ei talosta paljastu pahempia vaurioita.

perjantai 9. helmikuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 

                            Kyllä on kylmää! Koko yön ja aamun täällä on ollut pakkasta -27°C! 

Aamulla, kaikki junavuorot oli peruttu pakkasten takia! Pakollinen käynti muualla oli pakko perua! Viime viikolla oli junalakot, ja nyt liian kova pakkanen. Molemmat peruutukset, sattuivat päivinä jolloin olisi pitänyt päästä matkustamaan.

torstai 8. helmikuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 

                                                         Pakkasta on tällä hetkellä -22°C

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 


Eilen myynnissä olevalla, minun kotitalolla, kävi nokisutari. Hän on tuttu mies pitkältä ajalta. 

Jutellessa ja nuohotessa meni paljon aikaa. Nuohoojalla ei ollut kiire. Sain myös neuvoja muutamiin puuhellassa oleviin vipuihin ja luukkuihin.

Nuohouslasku, oli sunnilleen sama kuin vuosi sitten:-))

Nokisutarin jälkeen oli edessä siivous. Vaatteista ja käsistä, lähtenyt nokea oli hankala saada lattioista ja ovesta pois. Siivoamisen jälkeen lämmitin vielä kaikki tulisijat.

Tulin kotiin kello 16. Ennen kello 17 soi minun puhelin. Soittaja oli kiinteistövälittäjä. Hän sanoi, että talon katsoja on pihassa, ja hän on menossa sinne!

 Ajattelin, että voi hemmetti!! Välttäjästä ei ole kuulunut mitään viikkoon, eikä taloa näy vielä myynnissä!! 

Avainta en antanut hänelle, kun talolla on pakko lämmittää, ennen kuin sinne menee joku katsomaan paikkoja. Nyt minun olisi pitänyt tietää, koko esittelystä jollakin telepaattisella kyvyllä!! Minun on pakko ottaa välittäjään yhteyttä, ja muistuttaa uudestaan mitä sovittiin.

Onneksi isäntä oli eilen kotona. Hän kävi avaamassa ovet talolla. 


tiistai 6. helmikuuta 2024

JÄÄ ice

 

                               Kalliolta tuleva vesi, on jäätynyt upean näköiseksi jääputoukseksi.

maanantai 5. helmikuuta 2024

MAANANTAI Monday

 




Tulimme hetki sitten kotiin. Olimme pari tuntia pilkkimässä, tässä lähellä. Oma olo, on pilkillä käynnin ansiosta piristynyt. 

Saaliiksi sain paljon pieniä ahvenia:-)) 

Tänään on pakkasta -3°C ja tuulee.

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 

Aviomiehellä on tänään viimeinen sairaslomapäivä. Muutaman päivän päästä, hänellä olisi tarkoitus lähteä kokeilemaan, miten työskentely sujuu.

Molempien polvien tekonivelleikkaus, yhtäaikaa, on tosi iso juttu. 

Pian tulee viisi kuukautta nivelten vaihdosta. Aikamoista hommaa on polvien kanssa ollut. Polvet eivät ole vieläkään leikkauksen jäljiltä kunnossa. 

Toipuminen kestää vielä pitkään. Hän on tosi tyytyväinen leikkaukseen.

lauantai 3. helmikuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 

                                                                     Kohta saunaan.-))

perjantai 2. helmikuuta 2024

PERJANTAI Friday

 


Tänään aamulla, ennen kello 8, tuli sähkökiukaan korjaaja. Sähkökiuas on alle vuoden vanha, ja siintä hajosi kellokytkin!! Osia ja korjaajaa odotimme melkein kaksi viikkoa. Onneksi kiuas pelaa nyt, ja pääsemme saunomaan. 

Korjaajan lähdettyä menimme lähi järvelle pilkkimään, muutamaksi tunniksi. Miehillä jatkuu pilkkikuu kisat. He koittavat saada isompia kaloja, kuin mitä pilkki 12h kisassa tuli. 

Iltapäivällä olikin lähdettävä hankkimaan hieman tarvittavia tavaroita kaupasta.

                                                        Hyvää viikonloppua!

torstai 1. helmikuuta 2024

MAISEMAKUVA landscape picture

 


Tänään oli ihana ilma olla pilkillä:-)) On kivaa käydä pilkkimässä. Saan liikuntaa, ja raitista ilmaa. Pilkkijakkaran päällä pääsen istumaan. Pilkkiessä mieltä harmittavat asiat unohtuu, ja ne jäävät jäälle.