Translate

tiistai 30. kesäkuuta 2020

IIK!


                                             Valtavan paljon hämähäkin jälkeläisiä!!

           Ps. Vettä on satanut eilisestä lähtien paljon. Ilmanlämpömittari näyttää +12.4°C. Tuulee!

maanantai 29. kesäkuuta 2020

OIH! MITEN SÖPÖ! How cute


Pyyn  (Tetrastes bonasia) poikanen, on ihana pieni palleroinen;-)) Kuvattu kaukaa, ettei pikkuinen häiriintynyt.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

OSTOKSILLA shopping







                                                    (Tämä ei ole maksettu mainos)

Kävimme Lahdessa, erittäin mielenkiintoisessa liikkeessä ostoksilla:-)) Nuori mies on pitkään halunnut päästä kunnon puutavaraliikkeeseen ostoksille.

Hakalan Puutukku Oy varastoista löytyy upeaa- ja erilaista puutavaraa.

Meidän mukaan lähti pähkinäpuuta, saarnea, afzelia ja merbauta.

Kiitos kauppiaalle ystävällisestä palvelusta!

lauantai 27. kesäkuuta 2020

TUNNISTUSAPUA PYYDETÄÄN I ask for identification help



Tunnistatko tämän kukan? On ilmeisesti jokin kämmekkä? Törmäsin pusikossa tähän yksinäiseen kukkaan. Olin jo mennyt sen ohitse, kun käännyin takaisin, ja nappasin kiireellä kuvan. En ole koskaan nähnyt tätä kukkaa.

perjantai 26. kesäkuuta 2020

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


                       Kuuma +30°C!!  Onneksi ensi viikoksi on luvattu viileämpää ilmaa.

torstai 25. kesäkuuta 2020

ONGELLA float fishing
















                                                       Kävimme mato-ongella;-))))

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

MAISEMAKUVA landscape photo


                           Kamalan kuuma! +30°C! Paarmoja ja mäkäräisiä on pihassa paljon!

tiistai 23. kesäkuuta 2020

HOH HOIJAA!


Lääkäri soitti eilen kokeiden tuloksista. Olihan siellä taas sanomista muutamissa kokeissa. Elokuussa uudet kokeet.

Tänään sain puhelun muualta, pitää aloittaa kilpirauhaslääkitys;-(((  Uusi lääkärin aika, ja toisten verikokeiden ohjeet tulevat kirjeessä kotia.

Hoh hoijaa! Otin äsken ensimmäisen uuden lääkkeen, ja nyt päässä heittää! Onko kenelläkään kilpirauhasen liikatoimintaa? Miten sitä on hoidettu?

maanantai 22. kesäkuuta 2020

KORONA KAHVI coffee



           Kaikkea sitä varastoista löytyy! Tässä purkissa, ei onneksi sentään ollut enää kahvia.

Ps. Menimme tänään uimaan lähi järvelle. Ei tarvinnut uida;-((  Ranta ja vesi oli täynnä sinilevää!!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

LAHNA (Abramis brama)


                                                            Nuoren miehen saalis;-))

Tänään väsyttää ja väsyttää. Heräsin yöllä klo 4, kun olkapäätä koski hillittömästi. Loppu yö meni heräillessä vähän väliä, kun käsi liikahti. Särkylääkkeestä ei ollut mitään apua. Toivottavasti tämä kipu helpottaa, kun en käytä kättä.

lauantai 20. kesäkuuta 2020

TÄNÄÄN today


Kävimme tänään katsomassa, näkyisikö metsässä jo kanttarelleja. Ei näkynyt vielä. Maa on ollut pitkään liian kuivaa. Hyttysiä sen sijaan oli metsässä paljon!

Ps. Heräsin äsken päiväunilta;-)

perjantai 19. kesäkuuta 2020

HYVÄÄ JUHANNUSTA! Happy midsummer


                                                     Hyvää juhannusta kaikille;-))

torstai 18. kesäkuuta 2020

ATSHIIII!


                                                     Atshii! Atshii! Atshii! Atshii!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

tiistai 16. kesäkuuta 2020

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO
















Suomen metsämuseo on todella mielenkiintoinen paikka! Tutun näköisiä, ja outoja esineitä on upea katsella.

 Ensimmäinen moottorisaha on aika hassun näköinen;-) (on kuva nro 13). Viimeisessä kuvassa on puusta tehty kuorma-auto.