Translate

lauantai 31. tammikuuta 2015

KOTIPIHAN LINTUJA


                                                               Keltasirkku valppaana.


Pihan ruokinnalla kävijät ovat olleet, jostain syystä aika vähissä. Mutta joskus sentään jokin muu lintu, kuin pikkuvarpunen, käy nokkimassa siemeniä.

Mustarastas miettii, uskaltaisiko mennä nappaamaan siemenen.

perjantai 30. tammikuuta 2015

JÄRVI JÄÄTYY

Joulukuun lopussa oltiin Lappalalla, katsomassa vieläkö viimeisiä vesilintuja näkyisi.

 Kaukana selällä lensi joitakin isompia lintuja, mutta selvää ei saanut mitä ne olivat.

Järvi oli alkanut jäätyä rannoilta.

Jo oli aikakin, tulla jääkansi järveen. Pilkkikausi aloitetaan, jossakin vaiheessa, kun on vähän lämpimämpää. Jos sormet kestää pilkkimistä.

Joku on kokeillut jään kestävyyttä rannassa, kun on kaksi jalan menevää reikää jäässä.

Rannalla ei voinut olla kovinkaan pitkään, kun oli niin jäätävän kylmää.

Lappalalle menevän tien alitse menee joki. Joessa pulisee kaloja kesäisin. Talvella näkyy monesti saukon jälkiä jäällä.

Toisella puolella tietä näkyi jonkin eläimen tekemä polku.

Kiva oli käydä rannalla, vaikka ei niin paljoa ollut nähtävää.


torstai 29. tammikuuta 2015

TEHDAS factory


                                                           Hakekasat höyryää.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

NAAKKOJA


Naakkoja lentelee valtava parvi keskustassa. Naakat on myös levittäytyneet sivu kylille. Tässä osa linnuista lecan luona.

tiistai 27. tammikuuta 2015

VENELAITURI


Venelaiturilla ei ole veneitä, eikä lokkeja. Saukon jälkiä vain näkyy jäällä. Muutama kuukausi eteenpäin, niin veneitä ja lokkeja parveilee laiturin täydeltä.

maanantai 26. tammikuuta 2015

JOUTSENIA cygnus


                                                  Joutsenia lepäämässä jäällä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

ISOJA LINTUJA



Joella viihtyi joulukuun loppuun asti paljon joutsenia, ja kanadanhanhia. Joutsenten joukossa oli nuoria ja aikuisia lintuja. Kanadanhanhet viihtyivät muutaman metrin päässä joutsenista, omassa ryhmässään.

lauantai 24. tammikuuta 2015

JOKIMAISEMA TALVELLA


Joki virtaa hurjaa vauhtia, kesät talvet. Rannassa puiden takana, on soutuvene käännetty ylös alaisin.
Vastapäinen iso saari heijastuu vedenpinnalle. Tästä kohdasta eteenpäin, on n. 400m päässä pato.

perjantai 23. tammikuuta 2015

TEERIÄ











Piti taas käydä katsomassa, näkyykö teeriä hakkuuaukiolla. Olihan siellä. Teeret on tosi arkoja lintuja, lähelle ei pääse.

torstai 22. tammikuuta 2015

TALVISIA PUITA


                                              Puut ovat nyt hienon näköisiä.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

LASKEVA AURINKO



Käytiin katsomassa kunnostettua lintupaikkaa. Satuttiin olemaan paikalla, kun aurinko oli laskemassa puiden taakse.

tiistai 20. tammikuuta 2015

JOKI


Joelle on kiva tulla katsomaan, näkyykö vedessä liikettä, lintuja tai kaloja. Muutama kalan tekemä rengas näkyi vedenpinnalla, mutta muuten oli ihan hiljaista.

maanantai 19. tammikuuta 2015

LUMETUSTA







Valkealan tykkilumilatua lumitettiin syksyllä. Satuttiin paikalle, kun lumitykki syyti lisää lunta kasaan.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

LECALLA

Syksyn sateisia kuvia lecalta.

Lintuja lammikolla.

Sateenkaari taivaalla.

Lintu toisella lammikolla, puun takana piilossa.

Ukkosmyrsky nousee.