Translate

sunnuntai 31. elokuuta 2014

PUUTARHASSA in the garden


                                                           Pionit kukkivat kesällä.


                                                     Hirveä leviämään tämä kukka.


                                         Vuorenkilvissä ei tänä kesänä ollut perhosentoukkia.


                                                        Perhoskukka, nimeä en muista.


                                        Hyvin kasvoivat perunat uusissa istutuslaatikoissa.


                                                      Sipulit ja salaatit kasvoivat myös hyvin.


                                                            Hernettä, tilliä ja naurista.


                                          Kukkaruukuista tuli myös hyvin perunoita.


                                    Vanha risa saavi on oikein hyvä perunankasvatuspaikka.

lauantai 30. elokuuta 2014

LINTUTORNILLA the bird watching tower

Käveltiin parkkipaikalta, Kupparinojan lintutornille.

Tänä vuonna on ollut omituisen paljon punertavia siankärsämöitä, vähän joka paikassa.

Terttualpi


Outo kasvi

Toinen outo kasvi

Luhtavilla


Kurjenmiekka

Kuljetaan kuin tunnelissa, kun kasvit on niin kovasti kasvaneet.

Ukkosrintama lähestyy.

Tyhjää on, ei näy lintuja.

Ei edes kuulu lintujen ääniä.

Tuolla edessä olevan saaren luona, tuli oltua pilkkikisoissa.
Jyrisee

Saderintama lähenee.

Ensinmäinen lintuhavainto, nokikana näkyi. Ei kuvaa.

Ruskosuohaukka lentelee taivaalla. Ei kuvaa.

Haukka pyörii ympyrää, korkealla taivaalla. Ei kuvaa.

Muita lintuja, ei näkynyt. Mihinkähän linnut on joutunut?

Aurinko paistaa, vaikka lähistöllä ukkonen möyrii.

Kukkivia kurjenmiekkoja.



Kalat pulisevat vedenpinnalla.

Lumpeita.


Tesmaperhonen lämmittelee auringossa.

perjantai 29. elokuuta 2014

LINTUJEN PESÄPAIKKOJA birds nesting places


Meillä on linnut valloittaneet katon pesäpaikoikseen. Talitiainen on tehnyt useamman poikueen, aluslautojen väliin. Lautojen saumakohtaan lintu on kovertanut isomman kulkuaukon. Tiilikaton tiilien alla on paljon varpusten, ja pikkuvarpusten pesiä.


                              Pensasaidan ja vuorenkilpien joukossa on myös lintujen pesiä.

torstai 28. elokuuta 2014

SUIHKULÄHDE fountain in the yard



 Kukkapenkkien uusimisen yhteydessä, pihaan jäi paljon ylimääräisiä kiviä. Mietin mihin niitä voisi käyttää. Keksin, että tehdään pieni suihkulähde pihaan.


Vanha amme astiaksi. Varastosta löytyi vielä toimiva vesialtaan pumppu.

 Pumppu altaaseen, ja allas kiviä täyteen, myös ulkopuolelle. Lopuksi vettä ammeeseen niin paljon, kun mahtuu.
Vedessä oleva pumpun osa on vuorattu tiheällä verkolla, joten roskat ei haittaa, vaikka niitä astiaan meneekin.
Kiva pieni vesiaihe. Kun vielä muistaa, täyttää astiaa, veden solinaa on hienoa kuunnella.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

LOUKKU trap


                                                    Luonnonsuojelualueen alku.


                                  Melkein luonnonsuojelualueen merkissä kiinni, on iso kivi.


                                     Kiven toisella puolella, on unohdettu loukku.


                              Mikähän eläin sinne on jäänyt ansaan, ja kuollut verkkojen taakse?


Aika piittaamatonta touhua! Kun loukulla pyydetään, kyllä on velvollisuus myös käydä, kerran vuorokaudessa tarkistamassa, onko jokin eläin mennyt ansaan.


Kivien välistä kulkee väylä ansaan. Onneksi molemmat päädyt on kiinni, ettei enää loukkuun pääse yksikään eläin. Tämä loukku on kyllä ollut katsomatta jo vuosia, kun on niin sammaleen peitossa.

maanantai 25. elokuuta 2014

HARMAAHAIKARA ardea cinerea


                                          Talon ylitse lensi 7 harmaahaikaraa.


                           Ei olla koskaan nähty, harmaahaikaroita näin montaa, yhdellä kertaa.


                               Tänä kesänä, meillä päin on ollut runsaasti harmaahaikaroita.