Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste siankärsämö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siankärsämö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. syyskuuta 2015

KÄVELEMÄSSÄ


                                            Metsämansikoita oli tienreunat täynnä.


Ihan outoa, kun täällä on metsätien varressa, enimmäkseen vaaleanpunaisia siankärsämöitä.


                                                        Koppikset ohdakkeen kimpussa.


                                Ohdakkeen kukat vetävät myös perhosia puoleensa.


Tien reunassa lenteli valtavan kokoinen vaalea mittariperhonen. Koitin saada mittarista kuvaa, mutta perhonen kaivautui vain syvemmälle heinien sekaan. Lenkkareissa en arvannut lähteä perään, kun käärmeitä viliseen alueella.


                                                            Niittyhopeatäplä ohdakkeella.


              Kirjoverkkoperhosia ei tänä kesänä, ollut niin paljoa kuin edellisenä kesänä.

lauantai 30. elokuuta 2014

LINTUTORNILLA the bird watching tower

Käveltiin parkkipaikalta, Kupparinojan lintutornille.

Tänä vuonna on ollut omituisen paljon punertavia siankärsämöitä, vähän joka paikassa.

Terttualpi


Outo kasvi

Toinen outo kasvi

Luhtavilla


Kurjenmiekka

Kuljetaan kuin tunnelissa, kun kasvit on niin kovasti kasvaneet.

Ukkosrintama lähestyy.

Tyhjää on, ei näy lintuja.

Ei edes kuulu lintujen ääniä.

Tuolla edessä olevan saaren luona, tuli oltua pilkkikisoissa.
Jyrisee

Saderintama lähenee.

Ensinmäinen lintuhavainto, nokikana näkyi. Ei kuvaa.

Ruskosuohaukka lentelee taivaalla. Ei kuvaa.

Haukka pyörii ympyrää, korkealla taivaalla. Ei kuvaa.

Muita lintuja, ei näkynyt. Mihinkähän linnut on joutunut?

Aurinko paistaa, vaikka lähistöllä ukkonen möyrii.

Kukkivia kurjenmiekkoja.



Kalat pulisevat vedenpinnalla.

Lumpeita.


Tesmaperhonen lämmittelee auringossa.