Tänään on satanut vettä koko päivän. Sopiva keli siivota, ja pestä pyykkiä:-))
Luonto, valokuvaus, suunnistus, taiteen tekeminen, linnut, ötökät, puutarha, kalastus, ruoka-allegisen ruokaohjeita.
Hanhia lentää nyt runsaasti taivaalla. Meidän talon yläpuolella on hyvä katsella muuttavia hanhia:-))
Tänään nyt aamupäivästä on +19°C taivas on pilvessä. Toivottavasti ei tule yhtä kuuma päivä kun eilen oli!
Yöllä oli ihan valtavan kuuma!! Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään, kun oli niin hiki!! Sisällä oli +25°C!
Otin tänään lämmitykset pois, vaikka pattereista ja ilmalämpöpumpuista ei enää lämpöä tullut. Ikkunat voi nyt pitää kaikki auki, sähkölämmitys ei mene enää päälle.
Tänään pitäisi jatkaa puutarha ja piha hommia.
Tiistaina oli aikamoinen ukonilma! Vettä tuli myös pitkin päivää.
Tänään on ollut mahdottoman kuuma (+26°C) ja hiostava ilma!
Olemme tehneet piha ja puutarha hommia:-))
Isokoskelo The common merganser (Mergus merganser) lensi linnunpönttöön! En ole koskaan nähnyt isokoskelon menevän linnunpönttöön!
Ps. Tänään näkyi Kuikkia, lehtokurppa, kirjosieppo, hanhia, joutsenia, vaskitsa ja rantakäärme.
Varis tutkii käännettyä maata!
Vettä on satanut yöstä lähtien. Hyvä että satoi, luonto on ollut niin kuivaa. Nyt paistaa aurinko.
Kävimme aamupäivällä vesisateessa, etsimässä lintuja muutamassa paikassa. Näkyihän niitä kaikenlaisia. Huomenna ajan kanssa uudestaan kierrokselle.
Kotiin oli tultava kiireesti, ja tehtävä ruoka. Isäntä lähti töihin.
Minä kävin keittiön lattialle selälleni. (Mielipaikka kun selkä on kipeä) Ajattelin huilata hetken.
Heräsin lattialta puolen tunnin päästä, sikeästä unesta:-)) Kohta saunaan!
Ongelmia! Blogiluettelon kuvat eivät vaihdu! Kuvakkeet saattaa olla muutaman päivän vanhoja, vaikka on tehty uudet jutut blogiin. Mistähän johtuu? On käytävä omat blogileuettelon blogit pävittäin läpi, ja katsottava onko tehty uusi postaus.
Aamuyöstä tuntui, että paikat ovat kipeät! Pakko oli lähteä ottamaan särkylääkettä. Maanantaina suunnistaminen oli sen verran erilaista, kuin normaali lenkillä käynti. Tänään on lenkkeily vapaa päivä, jotta keho palautuu.
Yöllä oli taas pakkasta!! Mittari näytti -2.2°C
Kiersimme tänään lähialueen peltoja autolla. Etsimme täällä olevia kattohaikaroita. Lintuja emme löytäneet. Meidän on huomenna jatkettava etsimistä.
Olisi tosi kiva nähdä taas kattohaikara. Muutamia vuosia sitten, täällä vietti yksi kattohaikara aikaa monta viikkoa.
27 meriharakkaa laskeutui venelaiturille!
Kuvassa osa linnuista. Linnut pitivät kivaa ääntä.
Jänis odottaa postia:-))
Yöllä oli -1°C nyt +13°C
Heräsin aamulla kello 6.12 kun joku naapureista ajoi äänekkäällä autolla ohitse.
Kävin vaihteeksi verikokeissa. Laboran odotustilassa ei onneksi ollut paljoa ihmisiä jonottamassa.
Tein ruoat valmiiksi, ja kävimme kävelemässä tunnin lenkin.
Äsken oli päiväsauna. Nyt meinaa väsyttää!
Maanantaina täällä kuului kummallista jyrinää. Toinen oli maanjäristys, ja toinen joku muu. Ihan mahdotonta, miten täällä on noita maanjäristyksiä. Onneksi ne ei ole kovin voimakkaita, niin että tekisivät tuhoa.
Varikset nauttivat rannalla simpukka-ateriasta. Normaalisti tuo hiekkaranta on veden alla. Vesi on nyt niin matalalla, että simpukat paljastuu veden alta.
Tänään on satanut vettä ja rakeita, tällä hetkellä paistaa aurinko. Tuulee! +13°C
Ps. Eilen illalla kuului muutaman kerran voimakasta jyrähtävää pamahtelua! Täällä on menossa harjoituksia jotka pitää voimakasta ääntä ja valojen välähtelyä. Mutta maanjäristys on myös mahdollinen äänen lähde. Äänen lähde voi olla molemmat. Ehkä se selviää muutaman päivän sisällä.
Kurkiaura lensi meidän pihan yli.
Tuuli oli ilmeisesti suotuisa. Linnut jäivät pitkäksi aikaa paikalle kiertämään ympyrää.
Mahtavan näköistä, kun tuuli puhalsi lintujen siipien alle, nostaen lintuja yhä korkeammalle.
Ps. Tänään on satanut vettä melkein koko päivän. Nyt sade lakkasi +13°C
Tänään +13°C
Kävimme tänään kävelemässä. Tuntui, että jalat ja selkä ei toimi ollenkaan, mutta sain tehtyä kävelylenkin.
Pyy oli äänessä yhdessä kohdassa.
Olimme tulossa kotiinpäin. Kylän laidalla, ojan vieressä näkyi kukko ja muutama kana irrallaan isolla pellolla!! Kissa näkyi olevan kanojen seassa.
Olimme varmoja, että eräästä lähistöllä olevasta talosta, on kanat päässeet karkuun.
Menimme talon pihalle huhuilemaan, onko pihalla ketään. Emme löytäneet pihalta ketään, joten menimme koputtamaan ovelle.
Oven takaa kuului valtavaa koiran haukkumista! Hetken päästä nuori poika tuli ovelle. Kultainen noutaja koira syöksyi haukkueen viereen.
Onneksi se ei ollut vihainen koira. Koira jäi vierelle, ja sitä piti rapsuttaa!
Kysyimme onko heiltä kanat lähteneet karkuun. Poika sanoi, että kanat saa olla siellä isolla pellolla vapaasti! Kukko kyllä hoitaa kissan, jos se käy kanojen kimppuun.
Lähdimme pihasta pois, ja pysähdyimme juttelemaan heidän vieressä asuvia tuttuja.
Kanat käy kuulemma heidän pihassa myös, samoin vuohet joita kanoja omistavalla perheellä on. Vuohet syö pihasta kukat!
Olen ihmetellyt, miksi viereisen talon pihaan on tullut koko tontille aita. Mutta jos vuohet saa vaeltaa vapaasti, niin ne syö naapureiden puutarhasta kasvit, ja lannoittaa pihan!
Vähän jännä, että tiheästi asutulla alueella, voi pitää tuollaisia eläimiä. Vaikka tuossa kohdassa on iso pelto takapuolella taloja.
Tänään on satanut vettä + 10°C
Luvattua lumisadetta ja kovaa tuulta odotellaan :-(
Tein tänään peltilihapiirakan, ja makkarakeittoa. Astianpesukone ja pyykinpesukone on ollut päällä.
Kävin myös tunnin kävelylenkin. Nyt en sitten enää mitää muuta jaksa!
No, kohta alkaa Hercule Poirot (David Suchet) Viisi pientä possua. Sen jälkeen Idän pikajunan arvoitus (Kenneth Branagh) on Poirot.
PS. Sataa rakeita! Maa on kohta valkoinen.
Kävely parkkipaikalta, polkua pitkin järven rannalle
Video taustamusiikilla.
Nukuin yön tosi huonosti! Olin kahden tunnin välein hereillä:-(
Kävin kävelemässä metsässä tunnin hiljaisen lenkin. Selkä ja toinen lonkka tuli taas kipeäksi.
Ei voi mitään, paikat ei näköjään oikein enää kestä. Minun on silti liikuttava, liikunnasta tulee hyvä olo. Luonnossa kun liikkuu, voin nähdä jotakin kivoja luontohavaintoja.
Onko kenelläkään fibromyalgiaa? Minulla on ollut kummallista kipua, 14 v ja kaikkea muuta omituista.
Kävin aikoinani reumalääkärillä kipujen takia. Hän testasi minut ja totesi fibromyalgian. Lääkäri sanoi minulle "katso netistä mikä se on, ei meillä ole aikaa sitä hoitaa"! Kuuntelin hölmistyneenä, ja sanoin, no minä jään sitten heitteille, ja läksin kotia.
Nyt kävin 14 vuotta myöhemmin nivelkipujen kanssa terveyskeskus lääkärissä, muiden juttujen takia.
Hän puuttui siihen, että minulla on fibromyalgia. Sanoin joo. Kävin lääkärissä, joka sanoi ettei ne ehdi sitä hoitamaan.
Tk - lääkäri oli ihmeissään, ja totesi ettei silleen saa sanoa. Väitti vaan vastaan, kun sanoin että niin sanoi minulle.
Tk-lääkäri etsi minun käynnin sillä lääkärillä. Yllätys olikin suuri, kun tiedoissa luki diagnoosi, ja oli laitettu jotakin lääkettä!!
Erikoislääkäri oli ilmeisesti tullut hoidon suhteen toisiin ajatuksiin!
Olisi se ollut kiva itsekin tietää, eikä ihmetellä kaikkea kummaa oiretta 14 vuotta!!
No, nyt tiedän mistä kaikki johtuu. Jatkan samalla tavalla kun tähänkin asti.
Aamulla oli jälleen hammaslääkärissä käynti. Ei jaksaisi millään käydä jatkuvasti.
Soitin myös keskussairaalaan kurkku - korva poliklinikalle. Sain taas lähetteen sinne.
Viime kesän fess leikkauksen jälkeen, ei nenä ja poskiontelot ole olleet kunnossa.
Nyt on koko talven (monta kuukautta) olleet poskiontelot tosi kipeät. On myös kaikenlaisia muita oireita niiden takia.
Täällä lääkärit ei osaa tai tee mitään niille. Lähete oli laitettu kiireellisenä, mutta keskussairaalan lääkäri oli laittanut vastaanottoajan kolmen kuukauden päähän.
Onneksi soitin!
En millään enää pysyt olemaan näiden poskionteloiden kanssa. Sain ensi viikoksi peruutusajan. Jos olisi sellainen lääkäri, joka huuhtelisi poskiontelot.
Kuva lintutornilta.
Maanantaina lintuhavainnot tuosta paikasta:
Tundrahanhi The greater white-fronted goose (Anser albifrons)
Valkoposkihanhi The barnacle goose (Branta leucopsis)
Haapan The Eurasian wigeon (Mareca penelope)
Sinisorsa The mallard (Anas platyrhynchos)
Tundrametsähanhi The tundra bean goose (Anser serrirostris)
Tavi The Eurasian teal (Anas crecca)
Telkkä The common goldeneye (Bucephala clangula)
Uivelo The smew (Mergellus albellus)
Isokoskelo The common merganser (Mergus merganser)
Sepelkyyhky The common wood pigeon (Columba palumbus)
Nokikana The Eurasian coot (Fulica atra)
Kurki The common crane (Grus grus)
Töyhtöhyyppä The northern lapwing (Vanellus vanellus)
Kuovi The Eurasian curlew (Numenius arquata)
Jänkäkurppa The jack snipe (Lymnocryptes minimus)
Taivaanvuohi The common snipe (Gallinago gallinago)
Metsäviklo The green sandpiper (Tringa ochropus)
Naurulokki The black-headed gull (Chroicocephalus ridibundus)
Kalalokki The common gull (Larus canus)
Harmaalokki The European herring gull (Larus argentatus)
Härkälintu The red-necked grebe (Podiceps grisegena)
Kaulushaikara The Eurasian bittern (Botaurus stellaris)
Ruskosuohaukka The western marsh harrier (Circus aeruginosus)
Harakka The Eurasian magpie (Pica pica)
Naakka The western jackdaw (Coloeus monedula)
Varis The hooded crow (Corvus corone cornix)
Sinitiainen The Eurasian blue tit (Cyanistes caeruleus)
Talitiainen The great tit (Parus major)
Kiuru The Eurasian skylark (Alauda arvensis)
Kottarainen The common starling (Sturnus vulgaris)
Laulurastas The song thrush (Turdus philomelos)
Mustarastas The common blackbird (Turdus merula)
Räkättirastas The fieldfare (Turdus pilaris)
Punarinta The European robin (Erithacus rubecula)
Niittykirvinen The meadow pipit (Anthus pratensis)
Peippo The Eurasian chaffinch (Fringilla coelebs)
Keltasirkku The yellowhammer (Emberiza citrinella)
Pajusirkku The common reed bunting (Emberiza schoeniclus)
Aamulla -4°C nyt +15°C
Olisi kiva jos yöpakkaset jo loppuisivat! Ensimmäiset krookukset ovat avautuneet:-)) Mitään muuta kukkaa ei sitten ole tullut pinnalle. No nyt on vasta huhtikuu, ehkä muutaman viikon päästä on lisää kukkia näkyvillä.
Ps. Pihakoivu tiputtaa valtavasti mahlaa! Meillä ei ole sille käyttöä.
Yöllä oli taas pakkasta!
Kävin aamulla kävelemässä tunnin lenkin. Lintujen äänet on lisääntyneet tosi paljon. Näin myös pitkästä aikaa teeriä pellolla.