Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pärjänjoki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pärjänjoki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. elokuuta 2025

PÄRJÄNJOKI

 









                                   Pikkusieppo The red-breasted flycatcher (Ficedula parva) 





                                               Aamulla palasimme takaisin Pärjänjoelle:-)) 

Oli kiva kävellä joenrantaa pitkin. Miehet kalastivat paikoissa, joihin minä en päässyt!

 Koitin heitellä virvelillä pusikoiden seassa. Siimat olivat jatkuvasti kiinni pusikoissa, menetin myös muutaman kuvan.

 Isäntä ja nuorimies sai muutamia haukia. Kaikki kalat pääsivät takaisin veteen. 

Minä en viitsinyt kalastaa pitkään. Heitin virvelillä viimeisen kerran. Kuva ja siima jäi niin pahasti pohjaan kiinni, että päätin lopettaa kalastuksen.

 Koitin saada lähistöllä laulavaa pikkusieppoa valokuvattua. Kauan se kesti, mutta sain siintä valokuvan.-))


                                      Itsepäinen poro, juoksi keskellä tietä, eikä väistänyt!

maanantai 4. elokuuta 2025

PÄRJÄNJOKI

 







Palasimme takaisin samaan paikkaan, mistä lähdimme kaksi viikkoa aikaisemmin. Kalapaikat oli aivan mahtavat, siksi takaisin sinne:-))
 
Majoituspaikkaan sai mennä vasta kello 16. Meille jäi vielä muutama tunti aikaa, joten päätimme mennä kalalle. Luvat kävimme ostamassa Syötteen tunturikaupasta.

Ajoimme autolla toraskoskelle.

 Auto on ollut monta kertaa tien vieressä pienellä tasenteella. Paikka on tosi monttuinen, ja kivinen. 

Isäntä peruutti vanhasta muistista auton parkkiin. Kuinkas sitten kävikään!! Meillä on matala maavara autossa, ja auto on pitkän mallinen.

 Auto jäi tosi pahasti kiinni rungosta yhteen monttuun! Auto ei liikahtanut mihinkään. Hiekka ja multa pureutui tiukasti runkoon! Hirvitti, mitä tuhoa tapahtui auton alla.

 Kysyin ennen peruutusta, menenkö katsomaan voiko auton peruuttaa? Ei kuulemma tarvinut. Seuraavalla kerralla, jossakin pahassa paikassa, en edes kysy, katsonko onko peruutuspaikka sopia. Menen katsomaan!

 Meillä piti olla retkilapio autossa mukana, mutta eihän sitä löytynyt. 

Keppien avulla kaivoimme auton reunasta kiviä, ja multaa pois.
 Maata piti raivata alta paljon, ennen kuin saimme auton siirrettyä. 

Nuorimies tasoitti maata, nyt siihen ei jää kukaan enää kiinni.

 Sen verran maatkusaminen ja maan kaivuu hermostutti, ja väsytti, että emme olleet kovinkaan kauaa kalastamassa. 

Joenranta oli muuttunut mahdottomaksi pusikoksi, ja hyttysiä oli myös paljon. Kala ei napannut, joten lähdimme majapaikkaan.

perjantai 11. heinäkuuta 2025

PÄRJÄNJOKI

 






















Seuraava kalapaikka oli hevosenharjan mallinen koski. Paikkaan ajettiin poroaitauksen lävitse. Autolle löytyi parkkipaikka. Todella kaunis alue! 

Kalastamaan pääsi myös hyvin. Emme voineet viipyä kovinkaan kauan paikalla. Hyttysiä ja mäkäräisiä, oli aivan älyttömästi meidän kimpussa!! Meillä oli kaikilla hyttysmyrkkyä, mutta sillä ei ollut mitään tehoa;-((

Olisi pitänyt olla hyttyshuput ja muut suojaavat vaatteet!

torstai 10. heinäkuuta 2025

PÄRJÄNJOKI

 










                             Kävimme Pärjänjoella. Paikka oli toinen, missä olemme käyneet. 

Auton saimme hyvään paikkaan. Joki kiemurteli syvällä montun pohjalla! Ihan kauhu hiipi mieleen, miten pääsen tuonne alas! Miehillä ei ollut mitään heikkoa laskeutua syvälle joki uomaan. 

Tulin alas metsäistä rinnettä pitkin. Välillä roikuin puiden rungoissa, ja oksissa kiinni, etten lähde luisumaan alas! 

 Kun pääsin alas joenrantaan, huomasin, että siellä ei ole paikkoja, missä pääsen heittämään! Pusikkoa täynnä, ja ihan rantaan en päässyt.

 Joella oli aivan järkyttävästi hyttysiä ja mäkäräisiä!! Miehet heittelivä hetken virvelillä. Tuumasimme kaikki, että vaihdetaan toiseen paikkaan. 

Voi itku! Mikä rämpiminen ja nousu oli ylös rinnettä autolle.

 Pelotti ihan oikeasti! Välillä en löytänyt jaloille millään astumiskohtaa. Rinteen maa liukui jalan alta pois.

 Roikuin käsien varassa puista kiinni pitäen, ja koitin vetää itseäni ylös.

 Isäntä oli jo ylhäällä, ja koitti neuvoa minua mistä kohdasta pääsen ylös!

 Ylös päästyäni, ei kävelystä meinannut tulla mitään! Jalat tärisi niin kovasti, ja hengitys vinkui. 

Tulipahan käytyä tuokin paikka katsomassa.