Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste päästä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päästä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. maaliskuuta 2019

YLÖS YRITTÄÄ up trying





                                        Huh huh! Tuskien taival, päästä ylös rinnettä!

torstai 22. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI LUUKKU 22 Advent calendar door 22


                                          HOH HOOH HOO! Kohta päästään matkaan!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

NAAKKA The western jackdaw (Corvus monedula)



Naakka vahtii tilaisuutta, päästä pikkulintujen ruokinnalle. Lintu luulee, ettei sitä huomata terassin takaa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

LINNUT birds



            Valtava varis- ja naakkaparvi, odottaa pääsemistä pikkulintujen ruokien kimppuun.

tiistai 3. helmikuuta 2015

ULKOILUA

Ulos piti päästä, mutta minne mentäisiin.

Lähdettiin Lappalalle katsomaan näkyykö töyhtötiaisia puissa.

Hiljaista oli metsässä, tuuli vain humisi.

Polun vieressä näkyi kovasti reijitetty koivu.

Maassa lojui paljon kaatuneita isoja puita.

Maastossa kasvaa runsaasti katajia.

Kauan sitten joku on kylvänyt maastoon hirveän määrän kiviä.

Rannassa on useammassa kohdassa kasattu nuotiokiviä.

Pilkkijöitä syvänteessä.

Jäässä halkeama rantavedessä.

Nuotio paikka vaihteeksi.

Tyhjää on jäällä.

Pieniä jäälauttoja lumen alla.

Kallion päälle piti vielä mennä ihailemaan maisemia.

Kallio oli liukas. Parempi kun pysytään vähän kauempana reunasta.

Ulkona olo piristää ihmeesti. Kivaa oli vaikka lintuja ei metsässä nyt näkynytkään.

lauantai 24. toukokuuta 2014

LEHMÄT PÄÄSIVÄT KESÄLAITUMILLE cows were able to summer pastures


 Elimäellä Valio järjesti paikallisen maitotilan kanssa tapahtuman, jossa sai seurata lehmien kesälaitumille pääsyä.
 Paikalle saapui ihmisiä runsaasti.

Pikku vasikalle sai ehdotella L-kirjaimilla alkavia nimiä.

 Lapsille oli järjestetty hauska lypsy diblomin suorituskoe.

 Paikalla oli kahvio, jossa myytiin viiliä, makkaraa, pullaa ja kahvia.

Nuoria lehmiä, makaili ja seisoskeli sähköpaimenella eristetyllä alueella.
Ensin navetasta pääsi kaksi johtavaa lehmää vapaaksi.

Kulku oli kiireistä, mutta juoksu askelia ei nähty.

 Nuoret lehmät kiireellä, mölisten aikuisten perään, aina aidanteen nurkkaan asti.




 Rintamassa ihmeteltiin, kun ei pääsekkään aikuisten mukaan laitumelle.




 Sitten pääsi pääjoukko irti. Navetan kulmalta juoksi kovaa vauhtia lehmiä laitumelle.

Nuoret taas mukana, yrittämässä aikuisten mukaan.




Lehmän laulu soi.






 Lehmät painuivat pitkin laidunta, juoksujalkaa.









 Välillä pysähdyttiin syömään ruohoa.


 Jokuinen janoinenkin kävi juomassa astiasta.

 Kiva kokemus, kun koskaan ei olla nähty kesälaitumelle pääsyä.

Uskomattoman paljon tapahtuma keräsi katsojia.