Kävin vanhalla hiekkakuopalla.
Luonto, valokuvaus, suunnistus, taiteen tekeminen, linnut, ötökät, puutarha, kalastus, ruoka-allegisen ruokaohjeita.
Translate
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkakuoppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkakuoppa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 8. heinäkuuta 2020
lauantai 8. heinäkuuta 2017
ENTINEN HIEKKAKUOPPA A former sand pit


Meidän lähellä on entinen hiekkakuoppa, joka on täyttynyt pohjavedestä. Aikoinaan lähistöllä sijaitsi pesula. Pesulan loputtua hiekkamonttuun nousi vesi, ja maa saastui. Niin saastui myös tämä pohjavesialue.
Nyt lehdessä luki, että aluetta alettaisiin puhdistamaan, ja kaupunkilaiset saisivat veden tästä paikasta!
On todella outoa katsella aluetta. Siihen tottui, että tässä oli valtava hiekkakuoppa, jossa ajettiin "monttukoneilla" ja liikuttiin muuten vain. Mutta siintä on jo aikaa.
Kuvien kohdassa olen hiihtänyt suksilla hiekassa. Vedot loppuivat yleensä oikeanpuoleisen kuvan mäen yläosaan;-) Pikkuisen ihmiset katselivat pitkään, kun sukset jalassa hiihdetään hiekassa.
Monttuun ja ympärille, on kasvanut rehevä kasvillisuus. Ei uskoisi, että 20 m päästä alkaa kangasmetsä. Kallion yläpuolella on hautausmaa, ja alueen peräpäästä lähtee polku valtavalle suolle.Polkuja pitkin, meille on matkaa vain 2 km. Lähialueella päästään monenlaiseen luontoon;-))
torstai 10. syyskuuta 2015
LUONNOSSA 5
Kaatunut puu.
Satumetsää.
Kalliolla kasvaa jäkälää, joka on nyt liukasta.
Hiekkakuoppa alapuolella. En pääse tästä alas, rinne jyrkkä, pitää kiertää kauempaa.
Oikealla puolella, puiden takana, on iso hiekkakuoppa.
Metsästä hiekkatielle.
Tarkka silmäinen nuorimies, löysi heinikosta horsmakiitäjän toukan.
Kuvaaja työssä.
Tunnisteet:
hiekkakuoppa,
hiekkatie,
horsmakiitäjä,
iso,
jäkälä,
kaatua,
kallio,
kuvaaja,
liukas,
luonto,
metsä,
puu,
satumetsä,
toukka,
työ
perjantai 5. syyskuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















